Vuosi sitten, 5. heinäkuuta 2016, olo oli helpottunut, mutta samaan aikaan jotenkin pöllämystynyt. Seisoskelin yliopiston lähettyvillä ja takana oli yliopistourani viimeinen tentti. En unohda sitä tenttiä varmaan koskaan. En ainoastaan siksi, että se oli viimeinen kaikista tenteistä, vaan koska se oli myös yksi noloimmista koskaan tekemistäni tenteistä.
Minä viisaana tyttönä olin pihdannut yhden ärsyttävimmän ja samalla vaikeimman tentin suorittamista. Tarvitsinhan kunnolla aikaa tenttiin lukemiseen. Kyseessä oli yksi ensimmäisen vuoden opintosuunnitelmaan kuuluva kurssi, jonka olin kuuliaisesti seurannut läsnäolevana opiskelijana. Muistiinpanojen ja alleviivausten lisäksi olin jopa kuvannut kaikki luentojen power point-esitykset (ainoana meidän kurssilta). Professori oli niin ärsyttävä, että ei suostunut antamaan tiedostoa suoraan meille.
Ei auttanut jahkailu eikä sitä aikaakaan tenttiin lukemiselle lopulta jäänyt sen enempää kuin aikaisemmillakaan tenttikerroilla. No, tentti oli kuitenkin suoritettava. Opiskelin ahkerasti kesäkuun kuumuudessa yhtä tylsintä lukemaani tenttikirjaa. En saanut kirjan sisällöstä kiinni ja silmät vaan lupsahtelivat tenttiin lukiessa. Tein kuitenkin vaaditun esitelmän ja luin jopa kuusi vaadittua tieteellistä artikkelia. Kirjan sisällön kanssa minulla oli suuria vaikeuksia. Mitä hyötyä on osata pienimmätkin yksityiskohdat professorin tekemästä tutkimuksesta, joka liittyi tiettyjen englannin sanojen määriin professorin valitsemissa matkailualan teksteissä??? Kirja oli kielitieteellinen tutkimus ja me opiskeltiin matkailua. Paljon hyödyllisempää olisi ollut keskittyä matkailuun liittyvän erikoissanaston hiomiseen.
Tentistä ei tullut yhtään mitään. Kielitieteelliset termit haihtuivat savuna ilmaan heti, kun aloitin vastaamaan professorin kysymyksiin. Nolon tilanteesta teki tentin suullisuus ja yleisön kiinnostus tenttikysymyksiin. Tentti oli suullinen ja olin yksi ensimmäisistä vastaajista. Professori oli heti pahalla päällä. Vähemmästäkin - olisihan hänellä vielä edessä ainakin seitsemän tunnin urakka. Valtavassa luentosalissa oli hiirenhiljaista ja muut tenttijät istuivat korvat höröllään kuullakseen kysymykset ja niiden vastaukset. Mumisin jotain jokaiseen kysymykseen, tiedostaen joka hetki painostavan hiljaisuuden ja muiden kiinnostuksen. Huonostihan se meni. Pääsin kuitenkin läpi.
Minua ei harmita, että tentti meni huonosti. Eikä minulle mitään kammoakaan tainnut jäädä. Naurettavinta tilanteessa on se, että minun opintorekisteriotetta ja kurssiarvosanoja tarkastellessa vaikuttaa, etten osaa englantia laisinkaan. Penkin alle menneen kurssin nimi on nimittäin English for Tourism. Nimen perusteella sanoisin, että kurssi käsittelee matkailuun liittyvää englannin kielistä erikoissanastoa. Vai mitä sinä olettaisit?
Tentin jälkeen hiippailin pöllämystyneenä ympäriinsä ja näköjään nappasin kuvan jaloistani. Ei tainnut tulla selfie kysymykseenkään...
Katariina
Ei kommentteja
Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)