Huomenta maanantai 14.8.2017!

14. elokuuta 2017


Rakkautta ei voi määritellä kaikenkattavasti. Jokainen parisuhde ja suhteeseen kuuluva rakkaus on erilaista. Rakkautta voi ilmaista lukemattomin eri tavoin. Kieli ja kulttuurikin vaikuttavat rakkauteen ja sen ilmaisuun. Yhtä oikeaa tapaa rakastaa ei ole.

Mitä rakkaus on minulle?



Rakkautta ei mielestäni tarvitse jatkuvasti toistella sanoin vaan se ilmenee parhaiten arjessa. Arjen pienet jutut, yhdessä tekeminen ja tekemisten jakaminen ovat rakkautta. Kiittäminen kuuluu rakkauteen, kuten myös ärsyyntyminen, riiteleminen ja riitojen sopiminen. Läheisyys, halaaminen ja suukottelu ovat rakkauden peruspilareita. Myös toisen kiusoittelu ja pieni härnääminen kuuluu asiaan - ainakin meidän rakkaudessa. 

Meidän rakkaudessa siis myös kiusoitellaan. Yleensä se on toinen puoliskoni, joka aloittaa. Välillä joudun sietämään ihan mahdotonta kutittelua ja tökkimistä. Varsinkin iltaisin juuri nukkumaan mennessä, kun vielä höpistään sängyssä, alkaa usein hervoton kutittelusota. Harmillista, että ajan kanssa omat heikot pisteet alkavat olemaan tuttuja. Oikea kutiamispiste löytyy liiankin helposti. ;) Joskus kutitelluksi tuleminen on kerrassaan ärsyttävää, mutta onneksi lopussa häviäjääkin aina naurattaa. Yleensä siis minua. 


Lue lisää arjen rakkaudesta näistä kahdesta ihanasti kirjoitetusta tekstistä:

  • Rakkauden tekoja - Kaukana kotona -blogi:"Yläasteen musiikkitunneilta tuttua laulua mukaillen uskon, että rakkaus on enemmän kuin sanoja ja näkyy parhaiten pienissä arkipäivän eleissä ja teoissa."


Kuuluuko kiusoittelu myös sinun rakkauteesi?

Katariina

2 kommenttia

  1. Meillä saisi mies nukkua toisessa huoneessa, jos nukkumaanmenoon kuuluisi kutittelu 😬 Onneksi on niin monia tapoja osoittaa rakkautta kuin on parejakin 😊 Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se välillä ihan mahdotonta... se kutittelu nimittäin. Se muuten myös rentouttaa aika hyvin. 😉

      Poista

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.