Huomenta maanantai 21.8.2017!

21. elokuuta 2017


Viime päivinä mielessäni on pyörinyt matkastressi, joka iskee juuri kotoa lähdön hetkellä. 


Lentojen ja hotellin varaamisen jälkeen matka on varma. Haave muuttuu todelliseksi ja matkaa voi oikeasti alkaa suunnittelemaan. Matkan suunnitteluun pureudun muuten tarkemmin TÄÄLLÄ. Matkaa miettiessä vatsassa kutkuttelee kivasti ja tunnelma on odottava. Olen ihan rauhallinen. Suunnittelen ja pakkaan innolla lomaa varten. 

Lomatunnelmani katoaa hetki ennen kotoa lähtöä. Juuri ennen lähtöä alan yhtäkkiä stressaamaan kaikesta. Aina matkalle lähtiessäni olen ihan varma, että olen unohtanut jotain. Enkä tarkoita vaatteita tai muita juttuja vaan passia ja tärkeitä asiakirjoja. Hermoilen lentokentälle pääsystä. Meneeköhän kaikki hyvin? Onko juna ajallaan? Valitsiko oikean tavan mennä kentälle? Lähdinkö tarpeeksi ajoissa? Ostinko oikeat liput? 

Uskon, että kaikki menee hyvin vasta, kun olen läpäissyt lentokentän turvatarkastuksen ja istun jossain lähtöportin läheisyydessä. Siinä vaiheessa rentoudun ja pääsen taas lomatunnelmaan. Sitä ennen olen varma, että jotain on varmasti unohtunut tai että jotain menee pieleen. 

Jostain syystä jännitän joka kerta lippujen paikkansa pitävyyttä, matkaa lentokentälle ja passin puuttumista. Ihan kuin unohtaisin passin kotiin - tarkistan sen ainakin miljoona kertaa!! Lähden aina myös niin ajoissa, että myöhästyminen on melkein mahdotonta. Ja silti hermostuttaa.

Oletko sinä stressaantunut ennen matkaa? Hermoiletko ennen lentokentälle pääsyä?


Katariina

14 kommenttia

  1. Hih, stressiä piisaa :-) Muistan erinäisiä kertoja, kun olen viikkoa ennen reissuun lähtöä stressannut seuraavia asioita:

    Terveys( vimeisellä viikolla ennen lähtöä umpisuolen tulehdusepäilys, flunssaa, vatsatautia, pahaa silmätulehdusta)

    Lakot ( on ollut lakkovaara busseille; kuljen siis kentälle bussilla; lakkovaara Hesan päässä lentokentällä)

    Tulivuoret ( kun viimeksi Islannin tulivuori kiukutteli, oli päivää ennen lähtöäni uutinen, että tilanne on erittäinen aktiivinen, lentokaaos uhkaa)

    Matka kentälle ( bussi on hajonnut, matka pikku-autolla tyssänyt siihen, että törmättiin moottoritiellä villisikaan !)

    Harvemmin on ollut täysin stressivapaata viikkoa ennen reissua. Vaan aina olen kuitenkin lopulta lähtemään päässyt :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa tosiaan stressaavalta! Minä en oikeastaan stressaa muuten kuin juuri hetki ennen kotoa lähtöä. Ja jo lentokentän turvatarkastuksen jälkeen helpottaa. 😊

      Poista
  2. Niin, kun siitä matkan stressaamisesta vaan pääsisi jotenkin pois. Pitäisi jokin niksi keksiä ... Mikähän siihen tepsisi?
    Sekin stressaa, jos joutuu lennon jälkeen painavine matkalaukkuineen etsimään jatkoyhteydet, bussit/junat. Vaikka varsinaista lentopelkoa ei ole, niin silti siinä on jokin kumma juttu, mikä stressaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei oikeastaan edes stressaa itse matka vaan ainoastaan hetki ennen kotoa lähtöä olen kireänä ja pelkään, että joku menee pieleen. Lentokentällä jo heti helpottaa.

      Ei sitä stressiä kokonaan saa pois, mutta etukäteen suunnittelu ja käsimatkatavaroihin sopiva matkalaukku auttavat jatkoyhteyksiik liittyvän stressin kanssa. Minusta on ihanan kevyttä matkustaa pienellä matkalaukulla - isoa on ihan kauhea raahata. Jos tietää hyvin jatkoyhteydet ja bussien lähtöpaikat, stressiinkin on vähemmän aihetta. 😊

      Poista
  3. Minulla toimii aika hyvin hyvä tsekkilista, joka alkaa jo pitemmällä matkalla viikkoa ennen muistutuksilla valuutoista, karttojen lataamisesta, luottokortin maarajoista, matkustusilmoituksista ym. valmistelevista tehtävistä ja jatkuu sitten pakkaamiseen matkan pituuden mukaan ohjautuvine vaatemäärineen.
    Usein olen sopivasti valmiina siten, että lopuksi jää vielä hyvin aikaa siivota vähän kämppää "lähtökuntoon" siten, että kun tulemme takaisin, niin paikat ovat kunnossa kotona.
    Jotenkin uskon, että tilanteesta kuin tilanteesta lähtöön liittyen selvitään, mutta toisaalta onneksi ei ole mitään kovin haastavaa tullut vastaan, vielä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, oletpa sinä järjestelmällinen! Toki varmaan kauemmaksi matkustettaessa pitääkin olla tarkempana kuin vaikka Espanjan lomalla. :) Olen matkustanut vain Euroopassa, joten suurempia matkajärjestelyjä ei ole tarvinnut tehdä.

      Lähtösiivous olisi ehdottomasti hyvä juttu! Miten ihanaa olisi tulla jo siistiin kotiin. Minulla tuntuu aina jäävän jotain levälleen pakkauksen jäljiltä. Ja pakkaan yleensä melko viime tipassa (listan teen jo aikaisemmin). :)

      Poista
  4. Pirkon tapaan teen myös checkilistan, yliviivaan kaikki tehdyt asiat, mutta en silti usko että passi on mukana (vaikkei se ole siis toistaiseksi koskaan edes unohtunut). Toisin kuin sinä, minä olen AINA myöhässä ja harvoin jää aikaa kentällä hengailuun. Usein reissuseura auttaa tähän, mutta esimerkiksi kun matkasin yksin Madridista, saavuin kentälle lähes aina vain tuntia ennen lähtöä. Eli epäilen, että jos tämän yhden asian saisi korjattua niin hermostuneisuuskin pienenisi puoleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en pystyisi lähtemään viime tipassa. Pelkäisin ihan liikaa myöhästyväni lennolta! :) Minäkin listaan yleensä sekä matkalle mukaan tarvittavat jutut että asiat, jotka pitää hoitaa ennen matkaa. Silti joka kerta tuntuu, että ainakin se passi tai liput jäävät kotiin!! Ihan älytöntä touhua. ;)

      Poista
  5. Kirjoitin aiheeseen liittyen kesällä omaan blogiin tarinaa juurikin tuosta kentälle lähdön kaaoksesta ja mitä kaikkea muuta matkustuspäivä tuokaan tullessaan. Minä tarkistan myös kymmeniä kertoja passin ja muut paperit. Ennen kotoa lähtöä vauhkoilen pistorasioiden ja ovien kanssa. Kuinka monta kertaa ovia pitää nykiä uskoakseen, että ne on lukossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Minäkin tarkista lukemattomia kertoja, että passi on mukana ja kaikki tarvittavat liput löytyvät puhelimesta. Ennen tulostin varalta kaikki liput, nykyisin puhelin riittää. :)

      Pitääpä käydä lukemassa sinun postauksesi aiheesta. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  6. Lähtöpäivänä stressaan kyllä, varsinkin jos on aikainen aamulähtö ja on lähtö jonnekin todella kauas. Perhekin tietää, että silloin ei kannata vitsiä heittää, tai tulee takaisin tulenpalavaa tekstiä. Ja vaikka kuinka aikaisin lähtisi liikenteeseen, olotila on aina sama, joten ymmärrän sinua oikein hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tervetuloa hieman liikaa juuri lähdön hetkellä stressaavien joukkoon! Meitä on ilmeisesti monia. :) No, parempi stressata lähtiessä kuin matkan aikana.

      Ymmärrän hyvin, että varsinkin kauemmaksi suuntautuvat matkat ovat erityisen tunteiden päälle käyviä. Minä olen matkustanut vain Euroopassa, joten en ole päässyt sellaista stressiä vielä kokemaan... ;)

      Poista
  7. Tuttuja fiiliksiä. Eniten stressaan yleensä juuri tuota, että onko passi ja muut tärkeät asiakirjat varmasti mukana, onko kukkaro varmasti mukana jne. Stressiä lisää se, että yleisimmin lähden matkaan Helsinki-Vantaalta ja sinne on täältä kotikulmilta 500km joten ei ihan viimetingassa käännytä hakemaan mitään jos jotain on unohtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhistus, teidän pitkä matka lentokentälle tuo varmasti lisäjännitystä! Ei minullakaan muusta niin väliä, kunhan on liput, passit ja muut tarvittavat asiakirjat mukana. Vaatteilla ja muulla ei niin väliä - niitä voi aina ostaa tarpeen vaatiessa. Puhelin on myös nykyisin aika ehdoton!

      Poista

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.