Toukokuun hetkiä

1. kesäkuuta 2017


Toukokuussa olen keskittynyt unelmien työn etsintään eikä siitä ole ollut helppo irrottautua, kuten tässä postauksessa kirjoitin, ja siksi toukokuun hyviä juttuja ei heti meinannut tulla edes mieleen. Edellisen kuukauden läpikäyminen tekee itselle todella hyvää ja auttaa huomaamaan, mitä kaikkea yhteen kuukauteen lopulta mahtuu. Tällainen kuukauden kooste saa tajuamaan, että mahtavia hetkiä on paljon. Ne pitää vain oppia huomaamaan!

Hahmottaakseni paremmin toukokuun juttuja valitsin tämän postauksen kirjoittamista varten erityisen paikan. Tein retken Iseo-järven keskellä olevalle saarelle. Järven rannalla köynöskatoksen alla istuen on huomattavasti helpompi päästä tunnelmaan ja keskittyä miettimään, mitä ihanaa minulle onkaan tapahtunut viime aikoina. Ja onhan tämä ihana tapa aloittaa uusi kuukausi!


Halusin kerätä yhteen erityisesti ihania juttuja. Juttuja joiden ei tarvitse olla erityisen suuria tai huomattavia ollakseen kuitenkin tärkeitä. Ihanat hetket inspiroivat ja auttavat pysymään positiivisena. Ihanilla hetkillä on hyvä aloittaa uusi kuukausi.

Sitten itse asiaan eli toukokuun hetkiin. Niihin ihaniin!


Toukokuussa oli ihanaa joogata kotona pitkästä aikaa.


Toukokuussa oli ihanaa syödä itse tehtyjä vappumunkkeja.

Toukokuussa oli ihanaa haaveilla yhdestä ihanasta asunnosta ja käydä lopulta katsomassa sitä, vaikka ei me siihen kuitenkaan muuteta.

Toukokuussa oli ihanaa kirjoittaa blogia ja suunnitella kaikkea kivaa siihen liittyvää.


Toukokuussa oli ihanaa tehdä useita retkiä.


Toukokuussa oli ihanaa käydä jäätelöllä toisen puoliskon ehdotuksesta, sillä yleensä se olen minä, joka vänkää jäätelöä.

Toukokuussa oli ihanaa päästä yhden todella mielenkiintoisen työn ensimmäisen vaiheen haastatteluun, vaikka ei ne minua lopulta palkanneet.

Toukokuussa oli ihanaa saada vaatekaappi vihdoinkin järjestykseen, koska kesävaatteiden löytäminen alkoi olla mahdotonta.


Toukokuussa oli ihanaa viettää aikaa, retkeillä ja herkutella yhden ystäväni kanssa.

Toukokuussa oli ihanaa suunnitella kortteja kesän juhlia ja syntymäpäiviä varten.


Toukokuussa oli ihanaa valokuvata uusia suloisia ovia.

Toukokuussa oli ihanaa, kun tuntui jo ihan kesältä (tällä viikolla päivittäin noin 30 astetta!)

Toukokuussa oli ihanaa katsoa Greyn anatomian uusintoja

Toukokuussa oli ihanaa käydä romanttisella kävelyllä kesäisen lauhkeassa ilmassa oman kullan kanssa.



Hyvien hetkien ja kivojen tapahtumien listaaminen auttaa huomaamaan miten paljon ihania juttuja yhteen kuukauteen mahtuu. Itse ainakin yllätyin ihanien hetkien määrästä - miten olin voinut unohtaa niin paljon! Hyvät hetket on liian helppo jättää huomaamatta kaiken kiireen keskellä.

Kokeile ihmeessä, saatat yllättyä positiivisesti.


Lue myös nämä:






Ja siis onko oikeasti jo kesäkuu?

Kata


OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com

SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram

4 kommenttia

  1. Todella kiva postaus, tykkäsin!♥
    Ihanat kuvat♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ompas ihana idea! Herkullisen näköisiä jäätelöitä ja muutenkin kauniita kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihanaa, että pidit ja että vielä kirjoitit sen tänne! :)

      Poista

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.