10 + 1 kysymystä ulkosuomalaisille

28. kesäkuuta 2017

Tällä kertaa vuorossa vastauksia ulkosuomalaisuuteen ja sen eri puoliin liittyen.

Sain nimittäin ulkosuomalaisille bloggaajille tarkoitetun Liebster Award -haasteen Hollanninhippiäinen-blogin Liisalta. Kiitoksia vaan! Ulkosuomalaisuutta on aina mielenkiintoista pohtia, mutta vielä mielenkiintoisempaa on lukea muiden kertomuksia. Liisan vastaukset löytyvät muuten täältä.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?


Kauneus. Saattaa kuulostaa pinnalliselta, mutta on ihanaa hoitaa asioita ja pyörittää arkea kauniissa ympäristössä. Läheltä löytyy myös paljon hienoja kohteita, päiväretkiäkin varten. Viime aikoina olen käynyt päiväseltään esimerkiksi Varennassa Como-järvellä ja Brenon linnassa Valcamonica-laaksossa. Toscanassa sen sijaan viivyin muutaman yön.

2. Entä ikävintä?


Ikävintä on luonnon ja hiljaisuuden puute. Asun ihan kaupungin keskustassa, jossa on helppo ulkoilla koirien kanssa. Pienet ja hiljaiset kujat ovat ihania, mutta joskus kaipaan heti kodin takaa lähteviä lenkkipolkuja ja metsää, jossa ei välttämättä tule ketään vastaan. On täälläkin puistoja, mutta eivät ne oikeaa metsää ja sen hiljaisuutta korvaa. 


3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?


Tällä hetkellä matkahaaveiden listan kärjessä on Kööpenhamina eli suuntaisin Tanskaan oikein mielelläni. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja sopivalta paikalta viilentymässä varten. Olisi ihana päästä hetkeksi pois täällä vallitsevasta kuumuudesta. Näköjään lämpöäkin voi olla liikaa!

Toisaalta, jos kerran ilmaiseksi pääsisi niin joku maa Aasian suunnalla kiinnostaisi myös!

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?


Olin juuri lomalla Barcelonassa ja palaisin sinne mielelläni vaikka samantien. Se oli kohteena niin monipuolinen, että tutkittavaa jäi vielä yllinkyllin. Oli ihanaa istuskella rannalla ja pulahtaa mereen auringon laskua odotellessa! Kirjoitin reissun innoittamana myös 4+1 vinkkiä Barcelonaan -postauksen!


5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?


Hassua, mutta en oikeastaan kaipaa mitään erityistä. Joskus kaipaan ruisleipää, mutta lähinnä äitin tekemää sellaista. Muuten olen ollut tyytyväinen täältä löytyviin juttuihin. Toisaalta jo Suomessa asuessani meidän kokkaukset olivat osittain italialaisia, joten totuin jo silloin käyttämään täältä hyvin löytyviä tarvikkeita.

Lisäys 23.7.2017:
Luulin, etten kaipaa mitään erityistä ruokaa Suomesta, mutta kaipaan sittenkin! Kuumina kesäiltoina olen nimittäin alkanut haaveilla kylmästä siideristä. Meidän ensimmäisenä vuotena täällä meidän lähikaupassa myytiin siideriä, mutta sittemmin se on kadonnut valikoimasta, enkä ole enää löytänyt sitä mistään. Toinen juttu mitä olen sittenkin huomannut kaipaavani ovat marjat: tuoreet mansikat, vadelmat ja mustikat ovat niin ihania, mutta täältä niitä saa huonommin. En ainakaan vielä ole löytänyt viiden kilon mansikkalaatikoita... ;)

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?


Kyllä, uskoisin niin. Yksi vaihe meidän elämästä on juuri loppunut täällä Bresciassa. Nyt etsitään uutta suuntaa ja yksi vaihtoehto on Suomeen paluu. Jos ei ihan vielä niin tulevaisuudessa melko varmasti. Italialainen puoliskoni viihtyy nimittäin erinomaisesti Suomessa!

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?


Eniten minua on ihmetyttänyt Pyhän Lucian päivä 13. joulukuuta. Täällä Bresciassa joululahjat tuo nimittäin Pyhä Lucia eikä joulupukki. Lahjat saadaan siis jo 13. joulukuuta ja joulupäivänä keskitytään vain yhdessä syömiseen.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?


Vaikeinta ulkomaille muutossa on ilman muuta etäisyys läheisiin ja perheeseen, jotka jäivät Suomeen. Harmittaa paljon, että en pysty seuraamaan kummipojan kasvua enkä pääse osallistumaan hänen arkeen.


9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?


Ilman muuta. Olen avoin oikeastaan kaikille vaihtoehdoille enkä osaa suoralta kädeltä sulkea pois yhtään maata. Maan valinta riippuu pääasiassa molemmille sopivien työmahdollisuuksien löytymisestä.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?


Viime vuodesta ei tule mieleen mitään yksittäistä mieleen painunutta hetkeä. Tuntuu, että koko vuosi liittyi jotenkin graduun, joka roikkui koko ajan taustalla, vaikka sen tekeminen ei ollut vielä konkreettisesti edes alkanut. Alkuvuosi pohjusti gradua: oli viimeiset luennot, työharjoittelu, piti valita professori, täyttää papereita, piti neuvotella ja valita aihetta. Sitten sitä piti alkaa kirjoittaa. Ajatukset ja ideat muuttuivat ja aihekin kehittyi vuoden edetessä. Valmistuin virallisesti vasta tänä vuonna.

Lisäksi mieleen tulevat erityisen kylmä Suomen matka elokuun puolessa välissä ja joulupäivän lounas ravintolassa (oli muuten aika monta annosta!).

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

No, me lomailimme juuri Barcelonassa, joten en ainakaan ihan heti ole lähdössä mihinkään. Suomessakin kävin jo huhtikuussa, joten sinnekään ei ole kauhea hoppu. Toisaalta toisella puoliskollani on vielä lomapäiviä jäljellä, joten saattaa olla, että käydään vielä jossain. Jos saadaan koirat hoitolaan. Täällä saattaa tehdä tiukkaa saada koirille hoitopaikka varsinkin elokuussa, joka on yleisin lomakuukausi. Meidän vakiohoitolakin on kuulemma jo lähes täyteen varattu.

Avoin haaste ulkosuomalaisille bloggaajille!

Haaste tuntuu kiertäneen jo monissa ulkosuomalaisten blogeissa, joten en haasta suoraan ketään. Jätän kuitenkin avoimen haasteen kaikille, jotka eivät ole vielä vastanneet. Alta löytyvät haasteen säännöt, jos osallistuminen kiinnostaa!

Ei kommentteja

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.