Tällä hetkellä arkeni on täynnä etsintää. Valmistumisen ja yliopistosta vapautumisen alkuhuuma on haihtunut ja arki on täyttynyt työnhausta. Ajattelin ennen graduhässäkän ja maisterin tutkintoni loppumista, että kun kaikki on ohi niin helpottaa. Tavallaan on helpottanutkin, mutta samalla on vaikeampaa. Aikaisemmin ainakin tiesin mitä olin tekemässä, mitä pitäisi vielä tehdä ja mitä tulisi tapahtumaan. Nyt roikun tyhjän päällä enkä tiedä mihin tulen tipahtamaan. Suunnittelu on vaikeaa.
Joku saattaa ajatella, että työnhaun ohella ehtii kaikenlaista. No, olenhan minä kotona ja olisihan minulla kai aikaa kaikenlaiseen touhuun, mutta pää ja ajatukset ovat varattuja. En tietenkään tee hakemuksia koko päivää, eikä tekemieni hakemusten määrä ole valtaisa. Vaikka aikaa muuhunkin olisi, tuntuu tekemisten suunnittelu vaikealta. Kiinnostusta mielenkiintoisiin juttuihin tai retkien suunnitteluun ei ole. Tuntuu, että olen jumissa. Olen pysähdyksissä, mutta en pääse liikkeelle, koska en tiedä mihin olen menossa.
Joitain varovaisia toiveita tulevasta minulla toki on ja siitä syystä olen ollut hyvin valikoiva työhakemusten ja yhteydenottojen suhteen. Aloitin kaikista mielenkiintoisimmista ja haasteellisimmista paikoista ja etenen pikkuhiljaa vähän vähemmän kiinnostaviin juttuihin. Valikoiva ja korkealle tähtäävä työnhaku on hidasta ja vie aikaa, mutta minua harmittaisi jos tyytyisin heti vähempään. Siispä jatkan yrittämistä ja toivomista ja vasta vähitellen tyydyn vähempään. Ei sillä, että ne niin sanotut vähemmän kiinnostavat paikat lopulta olisivat huonompia. En vain halua joutua tilanteeseen, jossa olisin jo vastaanottanut työpaikan, kun minulle tarjottaisi toisaalta jotain ihan huippua.
Tiedän olevani onnekkaassa asemassa, koska pystyn käyttämään aikaa oikean työn löytämiseen ilman taloudellisia huolia. Toinen puoliskoni käy töissä eikä varsinaista painetta töiden aloittamiselle ole, vaikka ei näinkään loputtomasti pärjäisi. Hyödynnän kiitollisena tämän mahdollisuuden ja yritän löytää parhaan mahdollisen suunnan elämälleni, vaikka välillä odottaminen tekee hulluksi.
Vastausten odottaminen on väsyttävää puuhaa ja ajatukset pyörivät ainoastaan mahdollisissa vastauksissa. En oikein osaa irtautua, koska milloin tahansa elämäni saattaa löytää suunnan tai ainakin väliaikaisen sellaisen. Yksikin positiivinen vastaus, tarjottu työmahdollisuus määrittäisi vihdoinkin mitä teen seuraavaksi. Eihän sellaisen ajattelusta, haaveilusta ja varovaisesta toiveesta voi irtautua. Toisaalta välillä meinaa usko loppua: ehkä kukaan ei halua palkata minua, ehkä en ole tarpeeksi taitava. Heikkoina hetkinä, eli aika usein, yritän vain luottaa itseeni. Eiköhän kaikki lopulta järjesty parhain päin.
Tiedän olevani onnekkaassa asemassa, koska pystyn käyttämään aikaa oikean työn löytämiseen ilman taloudellisia huolia. Toinen puoliskoni käy töissä eikä varsinaista painetta töiden aloittamiselle ole, vaikka ei näinkään loputtomasti pärjäisi. Hyödynnän kiitollisena tämän mahdollisuuden ja yritän löytää parhaan mahdollisen suunnan elämälleni, vaikka välillä odottaminen tekee hulluksi.
Vastausten odottaminen on väsyttävää puuhaa ja ajatukset pyörivät ainoastaan mahdollisissa vastauksissa. En oikein osaa irtautua, koska milloin tahansa elämäni saattaa löytää suunnan tai ainakin väliaikaisen sellaisen. Yksikin positiivinen vastaus, tarjottu työmahdollisuus määrittäisi vihdoinkin mitä teen seuraavaksi. Eihän sellaisen ajattelusta, haaveilusta ja varovaisesta toiveesta voi irtautua. Toisaalta välillä meinaa usko loppua: ehkä kukaan ei halua palkata minua, ehkä en ole tarpeeksi taitava. Heikkoina hetkinä, eli aika usein, yritän vain luottaa itseeni. Eiköhän kaikki lopulta järjesty parhain päin.
Kuten erään lenkin aikana kadusta kuvaamassani tekstissä sanotaan: "testa alta sempre - pää pystyssä, aina".
