Milanossa on paljon ihania lounaspaikkoja, mutta niiden löytäminen saattaa olla hankalaa. Vietin puoli vuotta tutustuen Milanon lounastarjontaan (lue: olin töissä Milanossa) ja haluan esitellä teille muutamia omia suosikkejani.
Valitettavasti työpaikkani ei sijainnut matkailijoille tutulla alueella Duomon ympäristössä vaan Milanon päärautatieaseman, Milano Centralen läheisyydessä, jossa on tornitaloja ja paljon toimistoja. Ihan kaikki suosikki luonaspaikkani eivät kuitenkaan sovellu matkalaukun kanssa liikkuville, koska niihin pitää kuitenkin kävellä!
Lounasaikaan kaikki Centralen alueen ravintolat ovat todella kiireisiä, kun kaikki tornitalojen lukemattomien toimistojen työntekijät haluavat samaan aikaan lounaalle. Kannattaa suosiolla tulla paikalle jo hyvissä ajoin tai vasta vähän myöhemmin. Kiirehuippu on suunnilleen yhden ja kahden välillä.
Lounasravintolat Milanossa - omat suosikkini Centralen alueella
Tramé - ihanan pulleat tramezzinot
Tramé sopii hyvin kevyesti nälkäisille, sillä nimensä mukaisesti paikka keskittyy tramezzino-leipien tarjoiluun. Suomennettuna tramezzinot ovat siis kolmioleipiä.Valikoima on laaja ja makuyhdistelmistä löytyy kaikille jotain mieleistä eikä hintakaan ole liioiteltu. Yksi tramezzino maksaa 2,5€-3€ ja sen lisäksi laskuun lisätään 1€ palvelumaksu. Kannattaa tilata vähintään kaksi tramezzinoa, jotta nälkä lähtee! Minulla on kaksi suosikkimakua: ensimmäisen täytteet ovat mortadella, tuore tomaatti ja tartufo, kun taas toisesta löytyy kikherneseos, grillattu munakoiso ja paprika, tuore tomaatti ja minttu. Joskus otin vielä kolmannenkin... ;)
-
Tramé
Via Vittor Pisani 14
Milano
-
Joy Coffee & Green - sympaattinen biokahvila
Joy on lounaspaikka, johon on helppo tulla. Tarjolla on aina muutama vaihtuva lounasvaihtoehto ja erilaisia täytettyjä leipiä. Lisäksi aina on saatavilla koottava salaatti. Hinta on normaali ja ruoka on ihan hyvää - mitään huikeita makuja ei tosin kannata odottaa.Lounas maksetaan ensin kassalle, sitten jonotetaan itse ruokaannos. Tarjottimen kanssa saa valita itselleen mieleisen pöydän. Tämä on vähän tilavampi ravintola, joten tänne on aina helppo tulla. Sisustuskin on hauska ja viihtyisä. Täällä pääsee jopa kiikkumaan!
Vinkki: Tänne kannattaa tulla erityisen kylmänä ja viimaisena talvipäivänä, sillä sisällä on harvinaisen lämmintä.
-
Joy Coffee & Green
Via Vittor Pisani 13
Milano
-
Andrea's Place - jälkiruokana taivaalliset kakut
Huom! Päivitys 1.4.2020 Valitettavasti Andrea's Place on ilmeisesti lopettanut toimintansa.Andrea's Place on minun ehdoton suosikki. Se on tunnelmallinen ja suloisen pieni, tosin lounasaikaan täyteen tungettu ravintola, jonka ruoka on aina erinomaista ja hintakin on kohdallaan. Palvelukin on aina huippua!
Arkisin on tarjolla lounaslista, joka sisältää aina noin viisi päivittäin vaihtuvaa annosta. Kaikki lounasannokset maksavat 9,5€ ja hintaan sisältyy vesi, leipä ja kahvi. Jos haluaa syödä primon ja secondon niin hinta on 13,5€.
Lisäksi Andrea’s Place tarjoilee taivaallisia kakkuja ja piirakoita, joten suosittelen käymään siellä myös kahvilla! Lounaalla kakun saa vain euron lisähintaan. Oma lempparini on pannacottajuustokakku kinuskikastikkeella. Nam.
Vinkki: Andrea’s Place tarjoilee taivaallista juustokakkua, joten suosittelen käymään siellä myös kahvilla! Eikä kakkua saa unohtaa lounaankaan yhteydessä. Tämä on muuten niin suosittu, että lounasaikaan kaikki halukkaan eivät mahdu aina syömään.
-
Andrea’s Place
Via Gustavo Fara 31
Milano
-
C'era una volta una piada - tuhdeimmat näkemäni piadinat
C'era una volta una piadassa tarjoillaan tuhdeimmat näkemäni piadinat! Piadina muistuttaa täytettyä tortillalettua - sitä ei tosin rullata vaan se yksinkertaisesti taitetaan puoliksi. Täytteinä on kaikkia mahdollisia italialaisia leikkeleitä, mozzarellan ja muiden lisukkeiden kanssa. Lisäksi tarjolla on kasvisvaihtoehtoja.Täältä saa valehtelematta reiluimmin täytetyt piadinat ikinä ja niillä lähtee valtavinkin nälkä. Leikkeleitä on täytteenä niin runsaasti, että en tahdo jaksaa syödä loppuun asti. Minulle riittää pelkkä kasvisversiokin. Plussana edullinen hinta!
Vinkki: Tänne ei kannata raahautua matkalaukkujen kanssa, sillä C'era una volta una piada sijaitsee hieman etäämmällä Centrale-rautatieasemasta.
-
C'era una volta una piada
Piazza San Gioachimo 5
Milano
-
Miscusi - lounaan parhaat pastat
Miscusi on pastaan erikoistunut ravintola, jonka ruokalistalla on ainoastaan erilaisia pasta-annoksia. Ensin valitaan kastike ja sitten siihen haluttu pastatyyppi. Tarjolla on myös annoksiin lisättäviä lisukkeita esimerkiksi erilaisia juustoja, jotka vaikuttavat toki myös annoksen hintaan.Annokset tilataan kassalta ja haetaan tarjoilutiskiltä hälyttimen täristessä. Annosta odotellessa sinut ohjataan pöytää, jos sellainen on vapaana. Tämäkin on nimittän todella suosittu paikka toimistojen lounasaikaan yhden ja kahden välillä - kannattaa varmuuden vuoksi joko tulla jo ennen puoltapäivää tai vasta kahden jälkeen.
Vinkki: Jos sinulla on seuraa, kassalla kannattaa mainita siitä heti aluksi tilausta tehdessä. Silloin kaikille annoksille saa vain yhden hälyttimen ja ne valmistetaan samaan aikaan! Maksaa voi silti erikseen.
-
Miscusi
Via Pompeo Litta 6
Milano
-
Fruer - nopea lounas
Fruer on oivallinen nopean ja vähän kevyemmän lounaan tarpeessa oleville. Siellä valmistetaan täytettyjä bageleita, suolaisia piirakoita ja itse koottavia salaatti/riisi/ohra-annoksia, joihin voi valita haluamansa lisukkeet, jotka myös määrittelevät annoksen hinnan. Lisäksi tarjolla on laaja valikoima tuorepuristettuja mehuja.
Minun lounassuosikkini on munakasta, aurinkokuivattuatomaattia ja bree-juustoa sisältävä bagel ja juomana mansikka-appelsiini-porkkanamehu. Toisinaan otin myös päivän keiton, jonka hintakin on vain 5€.
Vinkki: Fruer on parhammillaan aurinkoisena päivänä, jolloin ruoat voi nauttia vähän matkan päässä ravintolasta aurinkoisella penkillä istuskellen. Frier on siis todella pieni ja suurinosa ottaa ruoat mukaan, koska tarjolla on tosiaan vain kaksi pöytää.
-
Fruer
Via Fabio Filzi 14
Milano
-
Oletko käynyt jossain listan paikoista?
Mitkä ovat sinun lempi lounaspaikkasi Milanossa?
Kivoja ruokavinkkejä Milanoon! Saanko linkittää tämän Milanon matkaoppaaseemme? http://www.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2018/02/26/milanon-matkaopas/
VastaaPoistaKiitos! Tottakai saat linkittää! 😍
PoistaHyvä vinkkilista, joka on nyt tallennettu seuraavaa Italian-matkaa varten!
VastaaPoista