Ikävä Italiaan - Ikävä kotiin

Asuin Italiassa melkein viisi vuotta. Siinä ajassa ehtii tottua asuinpaikan menoon ja muodostaa omat rutiinit. Arki on arkea ulkomaillakin. Heti Suomeen muuton jälkeen ikävä keskittyi konkreettisiin asioihin. Nyt kaipuu on muuttanut muotoaan ja ikävöin ennemminkin tunnelmia, oman kaupungin ääniä ja Italian sykettä.

2

Kaksi kieltä - kaksi nimeä

Ulkomaille muutto saattaa vaikuttaa nimeen. Nimien lausuminen ja ääntäminen vaihtelee maittain ja tutustakin nimestä saattaa siis sukeutua ihan erilainen. Minun tapauksessani päädyin käyttämään toista nimeäni.

Minä olen joka kerta

14

Huomenta maanantai 14.8.2017!

Rakkautta ei voi määritellä kaikenkattavasti. Jokainen parisuhde ja suhteeseen kuuluva rakkaus on erilaista. Rakkautta voi ilmaista lukemattomin eri tavoin. Kieli ja kulttuurikin vaikuttavat rakkauteen ja sen ilmaisuun. Yhtä oikeaa tapaa rakastaa ei ole.

Mitä rakkaus on minulle?

Rakkautta ei mielestäni tarvitse jatkuvasti toistella sanoin vaan se ilmenee parhaiten arjessa. Arjen pienet jutut, yhdessä tekeminen ja tekemisten jakaminen ovat rakkautta. Kiittäminen kuuluu rakkauteen, kuten myös ärsyyntyminen, riiteleminen ja riitojen sopiminen. Läheisyys, halaaminen ja suukottelu ovat rakkauden peruspilareita. Myös toisen kiusoittelu ja pieni härnääminen kuuluu asiaan - ainakin meidän rakkaudessa. 

Meidän rakkaudessa siis myös kiusoitellaan. Yleensä se on toinen puoliskoni, joka aloittaa. Välillä joudun sietämään ihan mahdotonta kutittelua ja tökkimistä. Varsinkin iltaisin juuri nukkumaan mennessä, kun vielä höpistään sängyssä, alkaa usein hervoton kutittelusota. Harmillista, että ajan kanssa omat heikot pisteet alkavat olemaan tuttuja. Oikea kutiamispiste löytyy liiankin helposti. ;) Joskus kutitelluksi tuleminen on kerrassaan ärsyttävää, mutta onneksi lopussa häviäjääkin aina naurattaa. Yleensä siis minua. 

Lue lisää arjen rakkaudesta näistä kahdesta ihanasti kirjoitetusta tekstistä:

• Rakkauden tekoja - Kaukana kotona -blogi:"Yläasteen musiikkitunneilta tuttua laulua mukaillen uskon, että rakkaus on enemmän kuin sanoja ja näkyy parhaiten pienissä arkipäivän eleissä ja teoissa."

• Rakkaudentunnustus - Viherjuuria-blogi: "Sanojen sijaan meillä tunnustetaan rakkaus teoilla."

Kuuluuko kiusoittelu myös sinun rakkauteesi?

Katariina

2

Vuosi sitten: viimeinen tentti

Vuosi sitten, 5. heinäkuuta 2016, olo oli helpottunut, mutta samaan aikaan jotenkin pöllämystynyt. Seisoskelin yliopiston lähettyvillä ja takana oli yliopistourani viimeinen tentti. En unohda sitä tenttiä varmaan koskaan. En ainoastaan siksi, että se oli viimeinen kaikista tenteistä, vaan koska se oli myös yksi noloimmista koskaan tekemistäni tenteistä.

Minä viisaana tyttönä olin pihdannut yhden ärsyttävimmän ja samalla vaikeimman tentin suorittamista. Tarvitsinhan kunnolla aikaa tenttiin lukemiseen. Kyseessä oli yksi ensimmäisen vuoden opintosuunnitelmaan kuuluva kurssi, jonka olin kuuliaisesti seurannut läsnäolevana opiskelijana. Muistiinpanojen ja alleviivausten lisäksi olin jopa kuvannut kaikki luentojen power point-esitykset (ainoana meidän kurssilta). Professori oli niin ärsyttävä, että ei suostunut antamaan tiedostoa suoraan meille.

Ei auttanut jahkailu eikä sitä aikaakaan tenttiin lukemiselle lopulta jäänyt sen enempää kuin aikaisemmillakaan tenttikerroilla. No, tentti oli kuitenkin suoritettava. Opiskelin ahkerasti kesäkuun kuumuudessa yhtä tylsintä lukemaani tenttikirjaa. En saanut kirjan sisällöstä kiinni ja silmät vaan lupsahtelivat tenttiin lukiessa. Tein kuitenkin vaaditun esitelmän ja luin jopa kuusi vaadittua tieteellistä artikkelia. Kirjan sisällön kanssa minulla oli suuria vaikeuksia. Mitä hyötyä on osata pienimmätkin yksityiskohdat professorin tekemästä tutkimuksesta, joka liittyi tiettyjen englannin sanojen määriin professorin valitsemissa matkailualan teksteissä??? Kirja oli kielitieteellinen tutkimus ja me opiskeltiin matkailua. Paljon hyödyllisempää olisi ollut keskittyä matkailuun liittyvän erikoissanaston hiomiseen.

Tentistä ei tullut yhtään mitään. Kielitieteelliset termit haihtuivat savuna ilmaan heti, kun aloitin vastaamaan professorin kysymyksiin. Nolon tilanteesta teki tentin suullisuus ja yleisön kiinnostus tenttikysymyksiin. Tentti oli suullinen ja olin yksi ensimmäisistä vastaajista. Professori oli heti pahalla päällä. Vähemmästäkin - olisihan hänellä vielä edessä ainakin seitsemän tunnin urakka. Valtavassa luentosalissa oli hiirenhiljaista ja muut tenttijät istuivat korvat höröllään kuullakseen kysymykset ja niiden vastaukset. Mumisin jotain jokaiseen kysymykseen, tiedostaen joka hetki painostavan hiljaisuuden ja muiden kiinnostuksen. Huonostihan se meni. Pääsin kuitenkin läpi.

Minua ei harmita, että tentti meni huonosti. Eikä minulle mitään kammoakaan tainnut jäädä. Naurettavinta tilanteessa on se, että minun opintorekisteriotetta ja kurssiarvosanoja tarkastellessa vaikuttaa, etten osaa englantia laisinkaan. Penkin alle menneen kurssin nimi on nimittäin English for Tourism. Nimen perusteella sanoisin, että kurssi käsittelee matkailuun liittyvää englannin kielistä erikoissanastoa. Vai mitä sinä olettaisit?

Tentin jälkeen hiippailin pöllämystyneenä ympäriinsä ja näköjään nappasin kuvan jaloistani. Ei tainnut tulla selfie kysymykseenkään...

Katariina

0

Kun kuolema pysäyttää

Viime aikoina on ollut vaikeaa. Lähipiirissä yllättäen sattunut kuolemantapaus pysäytti. Kuolema saa pohtimaan ja asettaa oman arjen ihan uuteen valoon. 

Olimme juuri viettäneet ihanan loman Barcelonassa, minä ja toinen puoliskoni, ja olimme jo kotimatkalla, kun ilmoitus kuolemasta saavutti meidät. Käsittämätöntä miten onnellisuus ja tyytyväisyys ovat katoavaisia tunteita. Yksi ainoa puhelinsoitto pystyy pyyhkäisemään onnellisen hetken ja tavallisista jutuista murehtiminen kerralla pois. 

Äkillinen, terveelle ihmiselle sattunut kuolema keikauttaa kerralla elämän mittasuhteet päälaelleen. Asioiden tärkeysjärjestys kokee totaalisen kolahduksen. Miten täydellisen onnellinen tila ja tavallisista asioista ärsyyntyminen voi menettää merkityksensä niin yhtäkkiä? 

Kuolema saa miettimään omaa elämää. Olenko tehnyt tarpeeksi? Olenko osannut nauttia? Pidänkö tekemistäni jutuista? Huomioinko läheisiäni tarpeeksi? Olenko ollut oikeasti läsnä? Olisinko voinut viettää enemmän aikaa yhdessä? Olisiko jotain pitänyt tehdä toisin? 

Olen jäänyt kummalliseen välitilaan. Toimettomuuteen. Olen pysähdyksissä. En saa oikein mitään aikaiseksi. Välillä mieleen muistuu yhteisiä hetkiä. Saatan liikuttua ihan yllättäen. Välillä hymyilyttää ja oikein naurattaa, kun mieleen putkahtelee kaikkea yhdessä tehtyä. Välillä pitää taas pyyhkiä kyyneleitä. 

Päässä pyörii paljon ajatuksia enkä ole oikein osannut kirjoittaa blogiinkaan mitään. Luonnoksissa on postaus Barcelonaan liittyvistä vinkeistä ja juhannukseksi sopivasta Pirlo-juomasta, mutta en ole osannut paneutua niiden viimeistelyyn. Juhannuskin meni jo. Ja jotenkin ne eivät tuntuneet edes sopivilta. Hetki ei ollut oikea. Ehkäpä jo viikonloppuna. Ehkä ensiviikolla.

Kaikki tuntuu niin lopulliselta. Kliseistä, mutta totta: mikään ei palaa enää ennalleen. Ja siitä huolimatta haluaisin niin kovin päästä takaisin. Haluaisin niin kovin päästä takaisin loman ihanaan tunnelmaan. Haluaisin niin kovin herätä ja huomata, että se olikin vain painajainen.

Muistetaan nauttia elämästä ja keskittyä arjen hyviin juttuihin. Liiallinen murehtiminen ja stressaaminen on turhaa ja vie aikaa elämän tärkeämmistä puolista. Lopulta vain tärkeiden ihmisten kanssa jaetuilla hetkillä on merkitystä. Niillä pienillä ja arkisilla.

Lue myös

• Meidän aukiolla tapahtuu!
• Hetki ennen myrskyä
• Arkea: kun työnhaku täyttää pään

Nauti elämästä!

Katariina

0

Vuosi sitten: kohtaamisia työmatkalla

5. kesäkuuta 2016

Vuosi sitten kesäkuun alussa minulla ei olisi ollut aikaa ihmetellä kotitalomme postilaatikon lukitsemista, kuten tänä keväänä, koska olin työharjoittelussa. Takana oli jo seitsemän kokonaista työpäivää. Työharjoitteluni oli hyvin liikkuvaa ja siihen kuului jalkautuminen eri pikkukaupunkeihin/-kyliin Franciacortan viinialueella ja Iseo-järvellä. Kävelin todella paljon ja tärkein apuvälineeni oli käsimatkalaukku, jossa kuljetin tarvittavat materiaalit. Sen sijaan työmatkallani juna oli vakiovaruste ja joskus sen korvasi bussi. Kohtaamiset kuuluivat työnkuvaan, mutta myös työmatkalle mahtui monenlaista.

Muutamia kohtaamisia työmatkaltani: 

Asemalle saattaja

Olin vihdoinkin lopettanut vierailun päivän viimeisessä baarissa. Italian tapauksessa baarit ovat siis aina kahvilan tapaisia eivät missään mielessä samanlaisia kuin suomalaiset baarit. Eli Italiassa bar = kahvila ja sen sijaan suomalainen baari = discoteca. Palataanpa takaisin tarinaan. 

Olin siis vieraillut päivän viimeisessä baarissa, joka olikin todella syrjäinen. En halunnut palata takaisin samaa reittiä keskustan kautta vaan halusin suunnata suoraan juna-asemaa kohti. En kuitenkaan ollut täysin varma reitistä. Epäröin tietyömaan reunalla, jossa kaikki kävelytiet loppuivat eikä liikenneympyrää päässyt ohittamaan. Päätin kysyä neuvoa eräältä samassa kohtaa tietä ylittävältä vanhahtaviin urheilutamineisiin sonnustautuneelta herralta sen sijaan, että olisin kaivanut tabletin laukun syövereistä. Ylitettiin liikenneympyrä tuosta vaan liikenteen seassa ja herra neuvoi minulle oikean reitin. 

Olin juuri jatkamassa matkaa, kun herra kysyi saisiko hän saattaa minua vähän matkaa, olihan suunta sama. Toki, eipähän minun tarvinnut miettiä oikeaa suuntaa. Hän oli kuulemma menossa hakemaan lapsenlasta koulusta. Juteltiin niitä näitä. Ei mitään kummenpaa. Herra ei ollut kovin puhelias. Loppumatkasta kotinsa kohdalla herra vitsaili, että nyt varmasti saa satikutia vaimolta, joka katsoo ikkunasta.

Ukko asemalaiturilla

Eräänä päivänä töiden jälkeen odottelin junaa asemalaiturilla. Ensin eräs t-paitaan ja farkkuihin pukeutunut isomahainen ukko kysyi minulta junan aikataulua. Odoteltiin molemmat myähässä olevaa junaa, joten en tiennyt tarkkaa lähtöaikaa. Vähän ajan päästä samainen ukko kommentoi junien aikatauluja. Sitten se kysäisi minulta jotain ja siitä se tyypillinen "aa olet ulkomaalainen" -ristikuulustelu sitten lähti. 

Onnekseni kyseinen ukko piti puhumisesta, joten vastaamisen osalta pääsin helpolla. Suomalaisiin verratessa kyytiä saivat niin italialaiset naiset kuin tavatkin. Puhuttiin italialaisten naisten laiskuudesta. Puhuttiin ruoasta ja miten kaikki oli ennen paremmin. Nykyisin ruokakaan ei maistu miltään ja kaikki syövät huonosti. 

Keskustelun huippuhetkiin kuului ukon huomautus suomalaisten lukumäärään liittyen. Ukon mielestä Suomessa oli paljon enemmän asukkaita kuin Italiassa. Täytyy sanoa, että ukko yllättyi pahan kerran, kun paljastin oikean asukasluvun. Olisin niin halunnut nauraa. Kyseinen ukko oli sitä laatua, joka tietää aina kaiken ja jolla on aina mielipide kaikesta. Kun yhtäkkiä paljastuu, että nyt meni pahasti pieleen oman tiedon kanssa, se vetää ukon hiljaiseksi. Erehdys sivuutettiin kuitenkin sukkelasti ja juttu sen kuin jatkui. Puheen nopeus oli kylläkin rauhallinen, mutta kommentteja riitti siitä huolimatta. Onneksi juna lopulta saapui, tervehdin ja syöksyin eri vaunuun. 

Tummaihoinen kanssamatkustaja

Eräänä aamuna olin junassa matkalla taas yhteen pikkupaikkaan. Istuin itsekseni, kunnes vastapäiselle penkille istuu tummaihoinen nuori mies. Matka jatkuu hiljaisuudessa, enkä kiinnitä mieheen erityisesti huomiota. Yhtäkkiä mies tarttuu minun viereisellä istuimella olevaan käsilaukkuunni ja haluaa siirtää sen minua vastapäätä. Otan laukun itselleni. Mies kysyy voiko istua minun viereeni, koska aurinko paistaa  ikävästi silmiin. Tottakai. Sitten mies alkaa puhua. Ensin en ymmärrä mitään. Englantia kai se oli, mutta ymmärtäminen oli todella vaikeaa. Mies selittää, ettei yleensä puhu junassa kaikkien kanssa. Minulle hän halusi puhua, koska olin kuulemma hyvä ihminen. Katseestani kuulemma näki, että minulle voi alkaa puhumaan. Vastailen jotain, mutta enimmäkseen kuuntelen. Jumalan siunausta. 

En kuulemma puhu kovin hyvää englantia. No, en vastaillut hirvesti, koska en kertakaikkiaan ymmärtänyt miehen kysymyksiä. Hän oli kuulemma ghanalainen ja paennut kotoaan, koska muuten hänet olisi tapettu. Miehen arvet pysäyttivät. Ihmisiä oikeasti hakataan ja leikellään. Ihmisiä oikeasti uhataan ja pakotetaan pakenemaan. Hän oli ihan yksin. Isä oli jo kuollut ja äitikin luultavasti, koska häneen ei enää saanut yhteyttä. En oikein tiennyt miten olisin reagoinut. En osannut sanoa juuri mitään. 

Sitten mies huomasi minun sormukseni ja aihe pomppasikin naimisiin menemiseen. Mies selitti vaikka mitä hääperinteistä ihan innoissaan. En ymmärtänyt kaikkea, koska sekaan mahtui paljon afrikkavaikutteisia sanoja. No, lopulta oli minun pysäkkini vuoro. Vielä viimehetkellä mies kysyi minun puhelinnumeroani. Yritin ystävällisesti selittää, etten anna numeroani tuntemattomille. Mies oli kyllä mukava ja olisi varmasti ollut kiinnostavaa kuulla enemmän hänen elämästään, mutta periaatteesta en anna numeroani noin helposti. Hänkin asuu Bresciassa, ehkäpä törmätään joku päivä. Tai ehkä ei.

Keski-ikäinen nainen hississä

Olin omissa ajatuksissani. Olin jo melkein kotona. Enää hissillä ylös metrosta ja yhdet portaat. Metro saapuu laituriin, ovet avautuvat, olen heti hissin edessä. Painan nappia ja astun sisään noin viiden muun henkilön kanssa. Vieressäni on eräs rouva, joka katsoo minua. Yhtäkkiä hän huomauttaa aukiolevasta matkalaukusta. Vastaan ystävällisesti, että valitettavasti laukku jää väkisin auki, koska siellä olevat kartat ovat liian isoja. En kertakaikkisesti voi sulkea yhtä taskua. 

Hetken hiljaisuus. Sitten samainen rouva kommentoi hiuksiani. Hän kehuu vuolaasti. En saa sanoista ihan selvää, mutta jotain sensuaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvää rouva selittää. Samalla rouva osoittelee hiusmallini linjoja ja leikkausta. Hymyilen, kiitän kohteliaisuudesta  ja vastaan vielä jotain. Puhutaan hetki kampaajien osaamisesta. 

Hissin ovet avautuvat ja ollaan ylemmässä kerroksessa. Lähden kohti portaita, kun samainen rouva viittoilee toista hissiä kohti. Kiitän, mutta kieltäydyn. Viimeisen pätkän menen yleensä portaita pitkin, koska pääsen heti lähemmäksi kotia. Mitähän rouvalla olisi vielä ollut mielessä? 

Vanha pappa kirkon edessä

Eräänä päivänä olin parkkeerannut itseni yhdelle aukiolle kirkon eteen. Yritin järjestää materiaalejani ja tavaroitani parhaani mukaan. Tavarani olivat aika lailla levällään. Yhtäkkiä kirkon vierustaa köpötteli melko vanha pappa, joka kysyi minulta jotain häistä. En heti ymmärtänyt, koska kysymys ”onko nyt jotkut häät?” ei ollut ensimmäisenä mielessä. 

Mies toisti kysymyksensä. Vastasin, etten tiennyt ja pappa meni itsekseen mutisten pois. Ensin hän kuitenkin osoitti minua ja kirkkoa ja sanoi kuvitelleensa, että nyt olisi häät. En missään mielessä istu useimpien pikkukylien peruskuvaan. Minusta näkee tietenkin  jo kauaksi, etten ole heikäläisiä, mutta että ihan naimisiin olisin ollut menossa... En mielestäni ollut edes pukeutunut erityisen tyylikkästi, ainakaan italialaisella mittapuulla. ;) 

Vanhojen kirjoitusten kautta on ihana palata menneisiin tunnelmiin ja muistoihin!

Mitä sinä teit vuosi sitten? Vieläkö muistat?

0

Raidoista ja blogin nimestä

Mitä blogini nimi minulle merkitsee? Mistä nimi oikeastaan muodostuu?

Blogin nimi muodostuu raidoista:

No, raidat ovat yksinkertaisesti raitoja. Ne kiehtovat ja vetävät minua puoleensa varsinkin vaatteissa, mutta vaihtelevasti myös sisustuksessa. Raidallinen t-paita voittaa yksivärisen ilman tarkempaa harkintaa, mutta raidallisen sohvatyynyn kanssa mietin kaksi kertaa. Ongelmaksi muodostuvat liialliset raidat - jos alaosa on raidallinen ei siihen voi yhdistää raidallista yläosaa. Tai voihan sitä kokeilla, kuten minä viime viikolla. Lähdin liikenteeseen asulla, jossa housuissa oli pystyraitoja ja paidassa vaakaraitoja. Myönnän tunteneeni itseni liian raidalliseksi. Näköjään raidoillakin on rajansa.

Toisaalta raidoilla on minulle myös syvempi merkitys. Raidat merkitsevät minulle elämän kerroksellisuutta ja monimuotisuutta. Useat raidat muodostavat yhden kokonaisuuden. Eri levyiset ja eri väriset raidat sulautuvat yhteen ja  kulkevat samaan suuntaan. Jotkut raidat sopivat kuitenkin paremmin yhteen ja niistä saa aikaiseksi miellyttävämmän kokonaisuuden. Kuten elämässäkin, jokainen luo oman kokonaisuutensa, omat raitansa. Vaihtoehtoja on monia ja valinnoilla saa aikaan erilaisia kokonaisuuksia.

Blogin nimi muodostuu hetkistä:

Hetket ovat arjen perusta. Tavoitteenani on oppia huomaamaan paremmin myös arjen pieniä hetkiä ja oppia arvostamaan niitä. Juuri pienet jutut luovat pohjan hyvälle arjelle ja niiden kautta voi vaikuttaa arjen hyvinvointiin. Jos osaa antaa arvoa arjen perusjutuille, voi niiden päälle rakentaa kestävää ja onnellista elämää. Pienten ja usein mitättömiltä vaikuttavien juttujen arvostaminen ei kuitenkaan ole helppoa.

Usein pienet jutut jäävät huomaamatta. Esimerkiksi kuluneen kuukauden hyvien juttujen ja tapahtumien listaaminen auttaa hahmottamaan paremmin mitä kaikkea ihanaa yhteen kuukauteen mahtuukaan. Minä kirjasin toukuun hetkiä tänne blogiinkin. Kun aloittaa listaamisen isommista jutuista, hetkien tunnistaminen helpottuu pikkuhiljaa ja pienemmätkin jutut alkavat erottua. Kokeile sinäkin listaamista. Aamukahvi tai hetki sohvalla hengähtäen eivät tunnu tärkeiltä, mutta niillä on huomattava vaikutus. Ja juuri niitä pieniä juttuja parantamalla voit muuttaa arkeasi. Entä jos tekisit aamukahvistasi erityisen? Vaikuttaisiko se sinun päivääsi ja arkeesi?

Blogin nimi muodostuu retkistä: 

Matkailu, retket ja uusien paikkojen koluaminen tuovat vaihtelua arkeen. Lisäksi matkailu kiinnostaa minua ihan ammatillisessakin mielessä. Vaikka matkailu kiehtookin, en lopulta matkusta usein. Osittain ulkosuomalaisuuden sivuvaikutuksena matkustaessani käyn useimmiten Suomessa. Onneksi matkailla voi myös lähelle - ei aina tarvitse lähteä kauas nähdäkseen jotain uutta.

Retket ovat oiva tapa matkustaa ja piristää arkea, vaikka aikaa on vähän. Esimerkiksi yksi viimeisimmistä retkistäni suuntautui Brenon linnaan ja matkaan sinne meni alle puolitoista tuntia. Arjesta irtaantuminen ei paljoa vaadi! Toisaalta hyviä vaihtoehtoja ovat myös tapahtumat, omassakin kaupungissa, kuten Mille Miglia täällä Bresciassa.

Vaikka ainakin minulle retkestä tulee ensimmäisenä mieleen luontoretki, tarkoitan sillä kuitenkin kaikenlaista matkailua, kiertelyä ja tutkiskelua lähiseudulla ilman kohteessa yöpymistä. Vierailu lähikylässä tai viereisen järven rannalla on mitä mainioin retki. Ja eikös läheisellä aukiolla istuskelukin lasketa retkeksi? Ainakin melkein, jos ottaa eväätkin mukaan. Päivä uuteen paikkaan tutustuen rentouttaa ja tuo arkeen kaivattua vaihtelua.

Raidat + hetket + retket = ihanan arjen perusta

Nimensä mukaisesti Raidallisia hetkiä ja retkiä -blogini on sekalainen kokoelma arjen hetkiä ja satunnaista matkailua, varsinkin minun lähialueille eli Brescian ympäristöön Pohjois-Italiassa. Lisää ajatuksia blogin aloittamisesta löytyy ensimmäisestä postauksesta. Raidat sen sijaan jäävät pääsiassa ruudun tälle puolen, paitsi jos innostun poseeraamaan kameran edessä. ;)


Lue myös nämä:

• Kurkkaa myös Facebook- ja Instagram-tilit!
• Haaste: Kurkistus kulissien taakse - missä kirjoita blogiani

Ihanaa sunnuntaita!

Katariina

2

Arkea: kun työnhaku täyttää pään

Tällä hetkellä arkeni on täynnä etsintää. Valmistumisen ja yliopistosta vapautumisen alkuhuuma on haihtunut ja arki on täyttynyt työnhausta. Ajattelin ennen graduhässäkän ja maisterin tutkintoni loppumista, että kun kaikki on ohi niin helpottaa. Tavallaan on helpottanutkin, mutta samalla on vaikeampaa. Aikaisemmin ainakin tiesin mitä olin tekemässä, mitä pitäisi vielä tehdä ja mitä tulisi tapahtumaan. Nyt roikun tyhjän päällä enkä tiedä mihin tulen tipahtamaan. Suunnittelu on vaikeaa.

Joku saattaa ajatella, että työnhaun ohella ehtii kaikenlaista. No, olenhan minä kotona ja olisihan minulla kai aikaa kaikenlaiseen touhuun, mutta pää ja ajatukset ovat varattuja. En tietenkään tee hakemuksia koko päivää, eikä tekemieni hakemusten määrä ole valtaisa. Vaikka aikaa muuhunkin olisi, tuntuu tekemisten suunnittelu vaikealta. Kiinnostusta mielenkiintoisiin juttuihin tai retkien suunnitteluun ei ole. Tuntuu, että olen jumissa. Olen pysähdyksissä, mutta en pääse liikkeelle, koska en tiedä mihin olen menossa.

Joitain varovaisia toiveita tulevasta minulla toki on ja siitä syystä olen ollut hyvin valikoiva työhakemusten ja yhteydenottojen suhteen. Aloitin kaikista mielenkiintoisimmista ja haasteellisimmista paikoista ja etenen pikkuhiljaa vähän vähemmän kiinnostaviin juttuihin. Valikoiva ja korkealle tähtäävä työnhaku on hidasta ja vie aikaa, mutta minua harmittaisi jos tyytyisin heti vähempään. Siispä jatkan yrittämistä ja toivomista ja vasta vähitellen tyydyn vähempään. Ei sillä, että ne niin sanotut vähemmän kiinnostavat paikat lopulta olisivat huonompia. En vain halua joutua tilanteeseen, jossa olisin jo vastaanottanut työpaikan, kun minulle tarjottaisi toisaalta jotain ihan huippua.

Tiedän olevani onnekkaassa asemassa, koska pystyn käyttämään aikaa oikean työn löytämiseen ilman taloudellisia huolia. Toinen puoliskoni käy töissä eikä varsinaista painetta töiden aloittamiselle ole, vaikka ei näinkään loputtomasti pärjäisi. Hyödynnän kiitollisena tämän mahdollisuuden ja yritän löytää parhaan mahdollisen suunnan elämälleni, vaikka välillä odottaminen tekee hulluksi.

Vastausten odottaminen on väsyttävää puuhaa ja ajatukset pyörivät ainoastaan mahdollisissa vastauksissa. En oikein osaa irtautua, koska milloin tahansa elämäni saattaa löytää suunnan tai ainakin väliaikaisen sellaisen. Yksikin positiivinen vastaus, tarjottu työmahdollisuus määrittäisi vihdoinkin mitä teen seuraavaksi. Eihän sellaisen ajattelusta, haaveilusta ja varovaisesta toiveesta voi irtautua. Toisaalta välillä meinaa usko loppua: ehkä kukaan ei halua palkata minua, ehkä en ole tarpeeksi taitava. Heikkoina hetkinä, eli aika usein, yritän vain luottaa itseeni. Eiköhän kaikki lopulta järjesty parhain päin.

Lue myös nämä:

• Meidän aukiolla tapahtuu!
• Hetki ennen myrskyä
• Kun kuolema pysäyttää

Kuten erään lenkin aikana kadusta kuvaamassani tekstissä sanotaan: "testa alta sempre - pää pystyssä, aina".

2

Have a nice day!

Hei vaan!

Olen innoissani ja niin tyytyväinen, että pääsen taas kirjoittamaan. Viime aikoina olen kaivannut bloggaamista ja kirjoittamista, mutta vanha blogini ei enää pitkän tauon jälkeen tuntunut omalta. Se jäi gradun takia syrjään ja lopulta hiipui kokonaan.

Ihanaa, että vihdoinkin voin miettiä mitä oikeasti haluan tehdä ja mihin haluan käyttää aikaa. Vihdoinkin opiskelu on ohi ja kaikki tulee muuttumaan. Kaikki on epävarmaa, tulevasta ei ole tietoa. Jännittää, mutta samalla mahassa kutkuttelee kivasti. Mitähän tulevaisuus tuo tullessaan? Uusi blogi sopii hyvin tähän uuteen elämän vaiheeseen.

Varmaa on, että minä
pidän kirjoittamisesta,
asun ihanassa Italiassa,
odotan kesää,
huomaan paljon yksityiskohtia,
outojakin
ja suunnittelen kaikenlaista.

Eiköhän näistä aineksista saa mielenkiintoisia huomioita ja keskusteluja aikaiseksi teidän kanssa! Blogissani tulen keskittymään arjen pieniin hetkiin ja niiden etsintään. Haluan oppia huomaamaan paremmin arjen pieniä juttuja. Haluan oppia nauttimaan tavallisesta arjesta ilman kaavoihin kangistumista. Kaavoihin kangistumista pyrin ehkäisemään myös retkien avulla. Italia tuo arkeeni oman vivahteensa ja ulkosuomalaisuus saa toisinaan huomaamaan outojakin juttuja täkäläisessä arjessa.

Lue myös nämä:

• Raidoista ja blogin nimestä
• Kurkkaa myös Facebook- ja Instagram-tilit!
• Haaste: Kurkistus kulissien taakse - missä kirjoita blogiani

Tervetuloa mukaan!

Katariina

0