Raidoista ja blogin nimestä

4. kesäkuuta 2017

Mitä blogini nimi minulle merkitsee? Mistä nimi oikeastaan muodostuu?

Blogin nimi muodostuu raidoista:




No, raidat ovat yksinkertaisesti raitoja. Ne kiehtovat ja vetävät minua puoleensa varsinkin vaatteissa, mutta vaihtelevasti myös sisustuksessa. Raidallinen t-paita voittaa yksivärisen ilman tarkempaa harkintaa, mutta raidallisen sohvatyynyn kanssa mietin kaksi kertaa. Ongelmaksi muodostuvat liialliset raidat - jos alaosa on raidallinen ei siihen voi yhdistää raidallista yläosaa. Tai voihan sitä kokeilla, kuten minä viime viikolla. Lähdin liikenteeseen asulla, jossa housuissa oli pystyraitoja ja paidassa vaakaraitoja. Myönnän tunteneeni itseni liian raidalliseksi. Näköjään raidoillakin on rajansa.

Toisaalta raidoilla on minulle myös syvempi merkitys. Raidat merkitsevät minulle elämän kerroksellisuutta ja monimuotisuutta. Useat raidat muodostavat yhden kokonaisuuden. Eri levyiset ja eri väriset raidat sulautuvat yhteen ja  kulkevat samaan suuntaan. Jotkut raidat sopivat kuitenkin paremmin yhteen ja niistä saa aikaiseksi miellyttävämmän kokonaisuuden. Kuten elämässäkin, jokainen luo oman kokonaisuutensa, omat raitansa. Vaihtoehtoja on monia ja valinnoilla saa aikaan erilaisia kokonaisuuksia.

Blogin nimi muodostuu hetkistä:



Hetket ovat arjen perusta. Tavoitteenani on oppia huomaamaan paremmin myös arjen pieniä hetkiä ja oppia arvostamaan niitä. Juuri pienet jutut luovat pohjan hyvälle arjelle ja niiden kautta voi vaikuttaa arjen hyvinvointiin. Jos osaa antaa arvoa arjen perusjutuille, voi niiden päälle rakentaa kestävää ja onnellista elämää. Pienten ja usein mitättömiltä vaikuttavien juttujen arvostaminen ei kuitenkaan ole helppoa.

Usein pienet jutut jäävät huomaamatta. Esimerkiksi kuluneen kuukauden hyvien juttujen ja tapahtumien listaaminen auttaa hahmottamaan paremmin mitä kaikkea ihanaa yhteen kuukauteen mahtuukaan. Minä kirjasin toukuun hetkiä tänne blogiinkin. Kun aloittaa listaamisen isommista jutuista, hetkien tunnistaminen helpottuu pikkuhiljaa ja pienemmätkin jutut alkavat erottua. Kokeile sinäkin listaamista. Aamukahvi tai hetki sohvalla hengähtäen eivät tunnu tärkeiltä, mutta niillä on huomattava vaikutus. Ja juuri niitä pieniä juttuja parantamalla voit muuttaa arkeasi. Entä jos tekisit aamukahvistasi erityisen? Vaikuttaisiko se sinun päivääsi ja arkeesi?

Blogin nimi muodostuu retkistä: 



Matkailu, retket ja uusien paikkojen koluaminen tuovat vaihtelua arkeen. Lisäksi matkailu kiinnostaa minua ihan ammatillisessakin mielessä. Vaikka matkailu kiehtookin, en lopulta matkusta usein. Osittain ulkosuomalaisuuden sivuvaikutuksena matkustaessani käyn useimmiten Suomessa. Onneksi matkailla voi myös lähelle - ei aina tarvitse lähteä kauas nähdäkseen jotain uutta.

Retket ovat oiva tapa matkustaa ja piristää arkea, vaikka aikaa on vähän. Esimerkiksi yksi viimeisimmistä retkistäni suuntautui Brenon linnaan ja matkaan sinne meni alle puolitoista tuntia. Arjesta irtaantuminen ei paljoa vaadi! Toisaalta hyviä vaihtoehtoja ovat myös tapahtumat, omassakin kaupungissa, kuten Mille Miglia täällä Bresciassa.

Vaikka ainakin minulle retkestä tulee ensimmäisenä mieleen luontoretki, tarkoitan sillä kuitenkin kaikenlaista matkailua, kiertelyä ja tutkiskelua lähiseudulla ilman kohteessa yöpymistä. Vierailu lähikylässä tai viereisen järven rannalla on mitä mainioin retki. Ja eikös läheisellä aukiolla istuskelukin lasketa retkeksi? Ainakin melkein, jos ottaa eväätkin mukaan. Päivä uuteen paikkaan tutustuen rentouttaa ja tuo arkeen kaivattua vaihtelua.


Raidat + hetket + retket = ihanan arjen perusta


Nimensä mukaisesti Raidallisia hetkiä ja retkiä -blogini on sekalainen kokoelma arjen hetkiä ja satunnaista matkailua, varsinkin minun lähialueille eli Brescian ympäristöön Pohjois-Italiassa. Lisää ajatuksia blogin aloittamisesta löytyy ensimmäisestä postauksesta. Raidat sen sijaan jäävät pääsiassa ruudun tälle puolen, paitsi jos innostun poseeraamaan kameran edessä. ;)


Lue myös nämä:


Ihanaa sunnuntaita!
Katariina

2 kommenttia

  1. Hyvin mietityt perustelut blogisi nimellä, kiva ymmärrettävä filosofia. Itse kokosin myös nimeä Hollanninhippiäinen useista elementeistä. Päätin laittaa siihen suoraan asuinmaani Hollannin näkyviin, jotta on samantien selvää, mistä päin raportoin. Hippiäinen on pieni värikäs lintu, jolla on keltainen raita pään päällä. Lintu siksi, että pidän linnuista ja bongailen niitä kaikkialla. Hippiäinen siksi, että sana on hauska ja olen hippiäisen tapaan pieni ja vilkas, ja värikäs: pukeudun ja sisustan kirjavasti. Bonuksena siinä on vielä sana hippi, mikä on mielestäni hyvä elämänkatsomus: rauha ja suvaitsevaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kommentoit! Kiitos!

      Hienoa kuulla tarina sinun blogisi nimeen liittyen. Hollanninhippiäinen saa muuten minut heti hyvälle tuulelle! Pitää käydä katsomassa tarkemmin ajan kanssa.

      Minusta on yllättävää miten paljon merkityksiä blogien nimien takana saattaa olla. Niitä ei vain tule aina mietityksi muiden blogeja lukiessa.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.