Raidallisia retkiä: arki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Ruokakauppakin voi olla mielenkiintoinen paikka ja tavalliseen ostosreissuun voi mahtua monenlaisia kohtaamisia. Meidän ruokakauppa sijaitsee ihan meidän kotiaukion toisella laidalla, joten matka ei ole pitkä. Sinne on niin helppo mennä, että käytännössä käyn siellä päivittäin. Muista asiakkaista minulla ei ole pahaa sanottavaa, mutta aika mielenkiintoisia hahmoja siellä kieltämättä käy. Tässä viimeaikojen parhaimmistoa. Ja postauksen kuvituksena on kuvia meidän aukiolta vähän eri kulmista katsottuna.
Ravioleja etsivä nykivä nainen
Kerran, kun katselin juustoja meidän ruokakaupassa, sain seurakseni oudosti nykivän naisen. Nainen oli todella laiha, mutta ihan kunnolla pukeutunut. Tosin hiukset olivat rasvaiset ja takussa. Naisen liikkeet olivat hassun nykiviä ja äkkinäisiä. Sen olalla roikkui reppu ja kädessä oli paketti ravioleja. Näin sen käyvän useamman muun asiakkaan luona ennen minua. Nainen kysyi oliko minulla antaa sille euroa, koska hänen pitäisi ostaa ravioleja. Naisen kädessä oli paketti yhden kalliimman merkin ravioleja. Minä opastin naisen raviolien hyllylle ja valitsin sille toisen pussin ravioleja - halvempia ja isomman pussin. Mekin syödään monesti niitä, vaikka ne eivät mitään erityistä merkkiä olekaan. Nainen oli erittäin tyytyväinen ja kiitteli kovasti.
Myöhemmin kassajonossa nainen sattui uudestaan silmään - siellä se edelleen kiersi, luultavasti pyytämässä rahaa. Kaupan henkilökunta ei kuulemma voinut tehdä mitään, koska vartija ei ollut vuorossa.
Kaalia punnitseva rouva
Erään kerran kun suuntasin ruokakaupan vihannesosastolla, jouduin keskelle mitä oudointa kiistaa. Keski-ikäinen rouva oli punnitsemassa valtavaa kaalia - tosin ilman vaakaan kuuluvaa kuppiosaa. Rouva oli erittäin tuohtunut siitä, että ruokakauppa huijaa ja rahastaa ylimääräistä kaikista vihanneksista. Hän ei halunnut maksaa vaakakupin tuomaa lisäpainoa. Siinä vaiheessa minut vedettiin mukaan keskusteluun.
Ei siinä selitykset auttaneet. Rouva ei mitenkään voinut käsittää, että hinnan laskeminen alkaa vasta vaakakupin jälkeen. Ei sitä kupin painoa laskuteta vaan paino on nollassa, kun kuppi on paikoillaan. Kaali painoi tietenkin enemmän kuin vaakakuppi ja siksi hinta oli erilainen ilman vaakakuppia. Tottakai jos kaalin painosta vähennetään ensin vaakakupin paino ja hintaa tulee vain vaakakupin painon jälkeen, näyttää siltä, että hinta alenee huomattavasti ilman vaakakuppia. Normaalisti vihanneksia ei edes voi punnita ilman vaakakuppia, koska paino jää miinuksen puolelle. Vain supersuuri kaali painaa enemmän kuin vaakakuppi.
Rouva oli aivan tosissaan selityksineen. Edes ruokakaupan myyjän väliintulo ei ratkaissut tilannetta. Pakenin paikalta tilaisuuden tullessa enkä tiedä jäikö rouvan kaali ostamatta.
Olan yli kuikuileva rouva
Erään kerran en tahtonut mahtua leipäosastolle. Liikkeessä paistetut leivät ovat seinällä olevissa laatikoissa, joista voi ottaa pussiin halutun määrän. Näin ei ole ollut vielä kovin pitkään (tai varmaan jo vuoden), sillä ennen leipiä sai pyytämällä leikkeletiskiltä. No, tällä kertaa löysin leipähyllyltä erittäin suurikokoisen rouvan, joka kuikuili leivän ottamista toisen rouvan olan takaa. Rouvat eivät siis tunteneet toisiaan.
Minä yritin tyynesti pujottautua kohti valitsemiani leipiä, mutta isokokoinen rouva oli koko ajan tiellä. Se kuikuili jopa minun olan takaa. Lopulta se kysyi minulta: "onko sämpylät kovia?". Ja heti perään "voikohan niitä laisinkaan syödä?". Vastasin, että ne on ihan pehmeitä ja oikein hyviä vähän lämmitettynä. Sitten siirryttiin vaa'alle punnitsemaan. Rouva edelleen vaihtelevasti minun ja toisen rouvan olan takana. Ei se kuulemma halunnut apua. Sen piti vielä miettiä. Kun olin jo tehnyt ostokseni ja olin matkalla kassalle, näin saman rouvan hääräävän edelleen leipälaatikoiden edessä.
Lue myös
Oletko sinä kohdannut erikoisia tyyppejä ruokakaupassa?
Katariina
No, kaikki alkoi eilen aamulla, kun ulkoa alkoi kuulua aikamoista kolinaa. Se vain jatkui ja jatkui. En varsinaisesti kiinnittänyt siihen huomiota, sillä kaupungin keskustassa kuuluu ajoittain jos jonkinlaista meteliä. Kun lähdin ulos vanhemman koiraherran kanssan, yllätyin kuitenkin todella. Meidän vakio lyhtypylvästä ei voinut käyttää. Mihin koiravanhukseni nyt tekisi pissin?? Pahoittelut tulevista yksityiskohdista, mutta tilannetta on pakko selventää. Eli pissipaikan valinta ei ole kaupungin keskustassa ihan ongelmatonta, sillä vanhempi koiristani tekee kerralla litroittain pissiä eikä sellaista määrää voi lorotella ihan mihin tahansa. Kuvittele keskellä aukiota koko ajan leviävä lammikko, joka ei maastoudu mihinkään vaan valuu ja valuu joka suuntaan. Ja vieressä on kaksi ravintolaa ja kaksi kahvilaa ulkopöytineen. Noloa, eikö? Siksi meillä on yksi vähän syrjemmällä oleva lyhtypylväs, joka imee mukavasti kaiken juureensa. Nyt kyseinen pylväs ei ole enää käytössä. Apua!!
Syy meidän vakiopylvään käytön estoon on rakennustyömaa, jonka sisälle pylväskin on rajattu. Eilen aamulla työmiehet olivat nimittäin kokoamassa rakennustelineitä meidän aukiolla olevan kirkon ympärille, siitä se jatkuva kolinakin johtui. Kirkko on ollut tyhjillään koko ajan ainakin meidän täällä asuessa, eli melkein neljä vuotta, lisäksi aukion kauppiaat kertoivat kirkon olleen kiinni jo paljon pidempäänkin. Jokin aika sitten huhuttiin, että kirkkoa alettaisiin kunnostaa, mutta en uskonut sen tapahtuvan näin pian.
Olen aina kuvitellut kyseisen kirkon ötököiden ja hiirien majapaikaksi. Kuvittele nyt, vuosia tyhjillään ollut iso rakennus, jossa kukaan ei koskaan käy. Mitä muuta siellä voi olla kuin ötököitä ja hiiriä?? Muistan joskus kuulleeni hiiristä Brescian keskustassa ja valtavia kovakuoriaisia olen nähnyt itsekin kirkon ympärillä. Pulut sen sijaan ovat valloittaneet kokonaan rakennuksen yläosat. Kirkon ympärillä maassa on valtavasti pulujen jätösten jälkiä ja kaikenlaista likaa. Kirkko on rapistunut ja harmaantunut. Sen ikkunat ovat vinossa eikä ikkunalaseista ole tietoakaan. Osa ikkunoista on jopa naulattu umpeen ja yhteen päähän on asennettu tuki, jottei palasia tippuisi ihmisten päälle.
Olen erittäin tyytyväinen remontin alkamisesta, vaikka menetimmekin vakiolyhtypylvään. Pitää siirtyä käyttämään toista hieman kauempana olevaa pylvästä, jos koiravanhuksen rakko kestää sinne asti kävelyn. ;) Hyvä, että saadaan vihdoinkin meidän aukio ojennukseen ja hiiret pois lähipiiristä. Toivottavasti kaikki pulut eivät siirry meitä vastapäätä olevan talon katolle, siellä kun ei asu ketään, joka ne ajaisi pois...
Lue myös:
Minkähän väriseksi kirkko maalataan? Vai jääkö se sittenkin noin harmaaksi?
Katariina
Oli maanantaiaamupäivä ja kello näytti suunnilleen puolta kahtatoista. Olin meidän kodin läheisillä kujilla lenkillä koirani kanssa, kun huomioni kiinnittyi taivaaseen. Yhdessä suunnassa taivas oli nimittäin huomattavan tumma. Ilma oli painostavaa, ihan kuin olisimme odottaneet jotain. Painostavuudesta huolimatta ei tuntunut kuumalle, vaikka lämmintä olikin 29 astetta. Taivas tummui ihan silmissä, mutta samaan aikaan ilmassa oli erittäin kirkasta valoa.
Välillä esiin tuleva kirkas valo sai rakennukset hehkumaan. Kaivoin puhelimen laukusta ja aloin ottamaan valokuvia. Tumma taivas, odottava tunnelma ja hehkuvat rakennukset hypnotisoivat minut. Ne suorastaan kutsuivat valokuvaamaan. Jatkoin lenkkiä aiottua pidempää reittiä pitkin ja välillä pysähtelin ottamaan kuvia.
Tulella leikkiminen eli kävelyn pidentäminen valokuvaustarkoituksessa kannatti. Sain tunnustella odottavaa tunnelmaa ja lisäksi sain otettua hienoja kuvia. Kotiaukiolle päästyämme tuuli oli jo yltynyt ja muutamia hajanaisia sadepisaroita tuntui iholla. Suljin meidän talon alaoven, painoin hissin nappia ja odottelin hetken. Ylimpään kerrokseen päästyämme satoi jo kaatamalla. Voimakas sade piiskoi melkein sisään toisesta auki jääneestä ikkunasta. Onneksi olin kävelyllä vain nuoremman karvakaverin kanssa, muuten ei olisi ehditty kotiin ennen rajua sadetta. Sade piiskoi kattoja valtavalla voimalla ja kauempana salamoi.
Täytyy muuten myöntää, että ei siitä mitään myrskyä kehittynyt, vaikka taivas antoi sellaista odottaa. Kutsuisin sitä pikemminkin tavalliseksi ukonilmaksi ja rankkasateeksi. Satoi todellakin kaatamalla, mutta sitä ei vain saanut tallennettua valokuvaan.
Lue myös:
Katariina
Rentouttavaa katsottavaa. Nämä minä voisin ripustaa vaikka olohuoneen seinälle, siis tulevaisuuden kotiin, jonka värit ja kalusteet saan valita itse. En tosin tainnut ymmärtää teosten syvempää merkitystä.
Mikähän siinä on, että minun pitää aina kuvata omia kenkiäni? Tällä kertaa minulla ainakin oli hyvä syy. Olin nimittäin erityisen tyytyväinen, koska vihdoinkin minun jo keväällä ostamani kengät eivät hanganneet! Shh, unohdetaan, että laastaroin silti ihan vähän varmuuden vuoksi.
Näin upea näkymä ei juuri lohduttanut, kun jäätelö suli ennätysvauhtia! Kädet ihan tahmeina ja puolet jäätelöstä muualla kuin suussa. Onneksi en liannut kuin yhden laukun kulman ja aavistuksen housuja. Oli kuuma, mutta syytän enemmän todella kovaa Garda-järveltä puhaltanutta tuulta. Se siis viskoi kiveykselle jäätelöpisaroita minun jäätelöstä!!
Selfien ottaminen vaatii selvästi vielä opettelua. Halusin kokeilla ilman aurinkolaseja, mutta kyllä olo on paljon coolimpi niiden kanssa kuin ilman. Sitä paitsi oli liian kirkasta ja tuulista - oli pakko siristellä muutakin kuin silmiä.
Mietiskelin, uskaltaisiko joskus lähteä polkuveneellä järvelle. Ne näyttävät kivan värikkäiltä, mutta en tiedä olisiko polkeminen sittenkään minua varten. Entä jos aallokko on liian voimakasta, eikä rantaan enää pääse takaisin?
Ihan kiva mainos, sellainen, josta tulee otettua kuvia. Onhan Ice Age -elokuvan orava aika symppis. Nyt tulossa/meneillään on ilmeisesti jo viiden osa. Mitähän edellisissä osissa on tapahtunut?? Olen nähnyt vain kaksi ensimmäistä, ainakin muistaakseni.
Milanon La Scala-teatterin sivuovesta pääsi ensimmäiseen eteiseen ilman jonoa. Tuntuu ihan kuin olisin menossa itsekin näytökseen. En taida kuitenkaan päästä tämän peremmälle ilman lippua?
Mehun kuvaaminen on vaikeaa. Miksi ihmeessä en tyytynyt ottamaan kuvaa kahvista, kuten tavallisesti? Sitä paitsi se oli paras ikinä juomani espresso-kahvi, ja minulla on kuva vain mehusta???
Pitäisikö istua kahville vaiko eikö? Jätetään ehkä sittenkin välistä, sillä pelkkä espresso-kahvi maksaa yli 3 euroa. Vai oliko se sittenkin vähän yli 4 euroa. En muista ihan tarkkaan, mutta joka tapauksessa vähän liikaa. Ehkä vielä joskus.
En oikein tiedä pidänkö kyseisistä kengistä vai enkö, mutta jokin niissä kiehtoo. Ainakin niillä olisi huomattavasti helpompi kävellä kuin minun saman merkin korkokengillä, joissa on todella terävä kärki ja huippukorkeat korot. Varpaita puristaa ja korkeutta on liikaa.
Vakiolihakauppa onkin jo kesälomalla. Mistähän minä löytäisin toisen lihakaupan? Mietintä ilmeeni (ja ennen kaikkea siitä otettu selfie) on erittäin vakuuttava. Eikö vaan? ;)
Yhteen viikkoon mahtuu vaikka mitä aatoksia, joista tosin vain osasta on todisteena myös kuvia.
Eilisen aikana tein monia huomioita arkisiin asioihin liittyen ja niistä inspiroituneena ajattelin parantaa jotain. Tosin parempi sana eilisille päätöksille taitaisi olla pikemminkin muistaminen, ei niinkään parantaminen. Mitä kaikkea unohdankaan jatkuvasti! Nyt tartun itseäni niskasta kiinni ainakin muutaman pienen toimen muistamisessa.
Inspiraatiopuuskassa päätin, että...
... alan pitämään jaloista ja erityisesti varpaista ja kynsistä parempaa huolta. Kesän alku ja ensimmäiset kerrat sandaaleissa paljastaa varpaiden todellisen tilan. Uudet sandaalit eivät pääse oikeuksiinsa!
... pesen säännöllisemmin koirien hampaita. Se auttaa oikeasti pitämään suut kunnossa!
... heitän pois kaikki käyttämättömät vaatteet. Tai oikeastaan suurimman osan lahjoitan vaatekeräykseen. Mitä järkeä on säilyttää vaatteita, joita en käytä? Haluan panostaa vaatteisiin, joissa tunnen oloni hyväksi ja kauniiksi, aina.
... ostan uuden pöytäliinan. Olisiko vihdoinkin aika vaihtaa joululiina vähän kesäisempään?
... muistan tehdä useammin teetä valmiiksi jääkaappiin. Kylmä rooibos tai vihreä tee viilentää ihanasti kuumana päivänä.
Hyviä, normaaleja ja silti tuikitärkeitä päätöksiä kaikki.
Mitä pientä sinä muuttaisit arjessasi? Tai mitä haluaisit muistaa useammin?
5. kesäkuuta 2016
Vuosi sitten kesäkuun alussa minulla ei olisi ollut aikaa ihmetellä kotitalomme postilaatikon lukitsemista, kuten tänä keväänä, koska olin työharjoittelussa. Takana oli jo seitsemän kokonaista työpäivää. Työharjoitteluni oli hyvin liikkuvaa ja siihen kuului jalkautuminen eri pikkukaupunkeihin/-kyliin Franciacortan viinialueella ja Iseo-järvellä. Kävelin todella paljon ja tärkein apuvälineeni oli käsimatkalaukku, jossa kuljetin tarvittavat materiaalit. Sen sijaan työmatkallani juna oli vakiovaruste ja joskus sen korvasi bussi. Kohtaamiset kuuluivat työnkuvaan, mutta myös työmatkalle mahtui monenlaista.
Muutamia kohtaamisia työmatkaltani:
Asemalle saattaja
Olin vihdoinkin lopettanut vierailun päivän viimeisessä baarissa. Italian tapauksessa baarit ovat siis aina kahvilan tapaisia eivät missään mielessä samanlaisia kuin suomalaiset baarit. Eli Italiassa bar = kahvila ja sen sijaan suomalainen baari = discoteca. Palataanpa takaisin tarinaan.
Olin siis vieraillut päivän viimeisessä baarissa, joka olikin todella syrjäinen. En halunnut palata takaisin samaa reittiä keskustan kautta vaan halusin suunnata suoraan juna-asemaa kohti. En kuitenkaan ollut täysin varma reitistä. Epäröin tietyömaan reunalla, jossa kaikki kävelytiet loppuivat eikä liikenneympyrää päässyt ohittamaan. Päätin kysyä neuvoa eräältä samassa kohtaa tietä ylittävältä vanhahtaviin urheilutamineisiin sonnustautuneelta herralta sen sijaan, että olisin kaivanut tabletin laukun syövereistä. Ylitettiin liikenneympyrä tuosta vaan liikenteen seassa ja herra neuvoi minulle oikean reitin.
Olin juuri jatkamassa matkaa, kun herra kysyi saisiko hän saattaa minua vähän matkaa, olihan suunta sama. Toki, eipähän minun tarvinnut miettiä oikeaa suuntaa. Hän oli kuulemma menossa hakemaan lapsenlasta koulusta. Juteltiin niitä näitä. Ei mitään kummenpaa. Herra ei ollut kovin puhelias. Loppumatkasta kotinsa kohdalla herra vitsaili, että nyt varmasti saa satikutia vaimolta, joka katsoo ikkunasta.
Olin siis vieraillut päivän viimeisessä baarissa, joka olikin todella syrjäinen. En halunnut palata takaisin samaa reittiä keskustan kautta vaan halusin suunnata suoraan juna-asemaa kohti. En kuitenkaan ollut täysin varma reitistä. Epäröin tietyömaan reunalla, jossa kaikki kävelytiet loppuivat eikä liikenneympyrää päässyt ohittamaan. Päätin kysyä neuvoa eräältä samassa kohtaa tietä ylittävältä vanhahtaviin urheilutamineisiin sonnustautuneelta herralta sen sijaan, että olisin kaivanut tabletin laukun syövereistä. Ylitettiin liikenneympyrä tuosta vaan liikenteen seassa ja herra neuvoi minulle oikean reitin.
Olin juuri jatkamassa matkaa, kun herra kysyi saisiko hän saattaa minua vähän matkaa, olihan suunta sama. Toki, eipähän minun tarvinnut miettiä oikeaa suuntaa. Hän oli kuulemma menossa hakemaan lapsenlasta koulusta. Juteltiin niitä näitä. Ei mitään kummenpaa. Herra ei ollut kovin puhelias. Loppumatkasta kotinsa kohdalla herra vitsaili, että nyt varmasti saa satikutia vaimolta, joka katsoo ikkunasta.
Ukko asemalaiturilla
Eräänä päivänä töiden jälkeen odottelin junaa asemalaiturilla. Ensin eräs t-paitaan ja farkkuihin pukeutunut isomahainen ukko kysyi minulta junan aikataulua. Odoteltiin molemmat myähässä olevaa junaa, joten en tiennyt tarkkaa lähtöaikaa. Vähän ajan päästä samainen ukko kommentoi junien aikatauluja. Sitten se kysäisi minulta jotain ja siitä se tyypillinen "aa olet ulkomaalainen" -ristikuulustelu sitten lähti.
Onnekseni kyseinen ukko piti puhumisesta, joten vastaamisen osalta pääsin helpolla. Suomalaisiin verratessa kyytiä saivat niin italialaiset naiset kuin tavatkin. Puhuttiin italialaisten naisten laiskuudesta. Puhuttiin ruoasta ja miten kaikki oli ennen paremmin. Nykyisin ruokakaan ei maistu miltään ja kaikki syövät huonosti.
Keskustelun huippuhetkiin kuului ukon huomautus suomalaisten lukumäärään liittyen. Ukon mielestä Suomessa oli paljon enemmän asukkaita kuin Italiassa. Täytyy sanoa, että ukko yllättyi pahan kerran, kun paljastin oikean asukasluvun. Olisin niin halunnut nauraa. Kyseinen ukko oli sitä laatua, joka tietää aina kaiken ja jolla on aina mielipide kaikesta. Kun yhtäkkiä paljastuu, että nyt meni pahasti pieleen oman tiedon kanssa, se vetää ukon hiljaiseksi. Erehdys sivuutettiin kuitenkin sukkelasti ja juttu sen kuin jatkui. Puheen nopeus oli kylläkin rauhallinen, mutta kommentteja riitti siitä huolimatta. Onneksi juna lopulta saapui, tervehdin ja syöksyin eri vaunuun.
Onnekseni kyseinen ukko piti puhumisesta, joten vastaamisen osalta pääsin helpolla. Suomalaisiin verratessa kyytiä saivat niin italialaiset naiset kuin tavatkin. Puhuttiin italialaisten naisten laiskuudesta. Puhuttiin ruoasta ja miten kaikki oli ennen paremmin. Nykyisin ruokakaan ei maistu miltään ja kaikki syövät huonosti.
Keskustelun huippuhetkiin kuului ukon huomautus suomalaisten lukumäärään liittyen. Ukon mielestä Suomessa oli paljon enemmän asukkaita kuin Italiassa. Täytyy sanoa, että ukko yllättyi pahan kerran, kun paljastin oikean asukasluvun. Olisin niin halunnut nauraa. Kyseinen ukko oli sitä laatua, joka tietää aina kaiken ja jolla on aina mielipide kaikesta. Kun yhtäkkiä paljastuu, että nyt meni pahasti pieleen oman tiedon kanssa, se vetää ukon hiljaiseksi. Erehdys sivuutettiin kuitenkin sukkelasti ja juttu sen kuin jatkui. Puheen nopeus oli kylläkin rauhallinen, mutta kommentteja riitti siitä huolimatta. Onneksi juna lopulta saapui, tervehdin ja syöksyin eri vaunuun.
Tummaihoinen kanssamatkustaja
Eräänä aamuna olin junassa matkalla taas yhteen pikkupaikkaan. Istuin itsekseni, kunnes vastapäiselle penkille istuu tummaihoinen nuori mies. Matka jatkuu hiljaisuudessa, enkä kiinnitä mieheen erityisesti huomiota. Yhtäkkiä mies tarttuu minun viereisellä istuimella olevaan käsilaukkuunni ja haluaa siirtää sen minua vastapäätä. Otan laukun itselleni. Mies kysyy voiko istua minun viereeni, koska aurinko paistaa ikävästi silmiin. Tottakai. Sitten mies alkaa puhua. Ensin en ymmärrä mitään. Englantia kai se oli, mutta ymmärtäminen oli todella vaikeaa. Mies selittää, ettei yleensä puhu junassa kaikkien kanssa. Minulle hän halusi puhua, koska olin kuulemma hyvä ihminen. Katseestani kuulemma näki, että minulle voi alkaa puhumaan. Vastailen jotain, mutta enimmäkseen kuuntelen. Jumalan siunausta.
En kuulemma puhu kovin hyvää englantia. No, en vastaillut hirvesti, koska en kertakaikkiaan ymmärtänyt miehen kysymyksiä. Hän oli kuulemma ghanalainen ja paennut kotoaan, koska muuten hänet olisi tapettu. Miehen arvet pysäyttivät. Ihmisiä oikeasti hakataan ja leikellään. Ihmisiä oikeasti uhataan ja pakotetaan pakenemaan. Hän oli ihan yksin. Isä oli jo kuollut ja äitikin luultavasti, koska häneen ei enää saanut yhteyttä. En oikein tiennyt miten olisin reagoinut. En osannut sanoa juuri mitään.
Sitten mies huomasi minun sormukseni ja aihe pomppasikin naimisiin menemiseen. Mies selitti vaikka mitä hääperinteistä ihan innoissaan. En ymmärtänyt kaikkea, koska sekaan mahtui paljon afrikkavaikutteisia sanoja. No, lopulta oli minun pysäkkini vuoro. Vielä viimehetkellä mies kysyi minun puhelinnumeroani. Yritin ystävällisesti selittää, etten anna numeroani tuntemattomille. Mies oli kyllä mukava ja olisi varmasti ollut kiinnostavaa kuulla enemmän hänen elämästään, mutta periaatteesta en anna numeroani noin helposti. Hänkin asuu Bresciassa, ehkäpä törmätään joku päivä. Tai ehkä ei.
Keski-ikäinen nainen hississä
Olin omissa ajatuksissani. Olin jo melkein kotona. Enää hissillä ylös metrosta ja yhdet portaat. Metro saapuu laituriin, ovet avautuvat, olen heti hissin edessä. Painan nappia ja astun sisään noin viiden muun henkilön kanssa. Vieressäni on eräs rouva, joka katsoo minua. Yhtäkkiä hän huomauttaa aukiolevasta matkalaukusta. Vastaan ystävällisesti, että valitettavasti laukku jää väkisin auki, koska siellä olevat kartat ovat liian isoja. En kertakaikkisesti voi sulkea yhtä taskua.
Hetken hiljaisuus. Sitten samainen rouva kommentoi hiuksiani. Hän kehuu vuolaasti. En saa sanoista ihan selvää, mutta jotain sensuaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvää rouva selittää. Samalla rouva osoittelee hiusmallini linjoja ja leikkausta. Hymyilen, kiitän kohteliaisuudesta ja vastaan vielä jotain. Puhutaan hetki kampaajien osaamisesta.
Hissin ovet avautuvat ja ollaan ylemmässä kerroksessa. Lähden kohti portaita, kun samainen rouva viittoilee toista hissiä kohti. Kiitän, mutta kieltäydyn. Viimeisen pätkän menen yleensä portaita pitkin, koska pääsen heti lähemmäksi kotia. Mitähän rouvalla olisi vielä ollut mielessä?
Hetken hiljaisuus. Sitten samainen rouva kommentoi hiuksiani. Hän kehuu vuolaasti. En saa sanoista ihan selvää, mutta jotain sensuaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvää rouva selittää. Samalla rouva osoittelee hiusmallini linjoja ja leikkausta. Hymyilen, kiitän kohteliaisuudesta ja vastaan vielä jotain. Puhutaan hetki kampaajien osaamisesta.
Hissin ovet avautuvat ja ollaan ylemmässä kerroksessa. Lähden kohti portaita, kun samainen rouva viittoilee toista hissiä kohti. Kiitän, mutta kieltäydyn. Viimeisen pätkän menen yleensä portaita pitkin, koska pääsen heti lähemmäksi kotia. Mitähän rouvalla olisi vielä ollut mielessä?
Vanha pappa kirkon edessä
Eräänä päivänä olin parkkeerannut itseni yhdelle aukiolle kirkon eteen. Yritin järjestää materiaalejani ja tavaroitani parhaani mukaan. Tavarani olivat aika lailla levällään. Yhtäkkiä kirkon vierustaa köpötteli melko vanha pappa, joka kysyi minulta jotain häistä. En heti ymmärtänyt, koska kysymys ”onko nyt jotkut häät?” ei ollut ensimmäisenä mielessä.
Mies toisti kysymyksensä. Vastasin, etten tiennyt ja pappa meni itsekseen mutisten pois. Ensin hän kuitenkin osoitti minua ja kirkkoa ja sanoi kuvitelleensa, että nyt olisi häät. En missään mielessä istu useimpien pikkukylien peruskuvaan. Minusta näkee tietenkin jo kauaksi, etten ole heikäläisiä, mutta että ihan naimisiin olisin ollut menossa... En mielestäni ollut edes pukeutunut erityisen tyylikkästi, ainakaan italialaisella mittapuulla. ;)
Mies toisti kysymyksensä. Vastasin, etten tiennyt ja pappa meni itsekseen mutisten pois. Ensin hän kuitenkin osoitti minua ja kirkkoa ja sanoi kuvitelleensa, että nyt olisi häät. En missään mielessä istu useimpien pikkukylien peruskuvaan. Minusta näkee tietenkin jo kauaksi, etten ole heikäläisiä, mutta että ihan naimisiin olisin ollut menossa... En mielestäni ollut edes pukeutunut erityisen tyylikkästi, ainakaan italialaisella mittapuulla. ;)
Vanhojen kirjoitusten kautta on ihana palata menneisiin tunnelmiin ja muistoihin!
Mitä sinä teit vuosi sitten? Vieläkö muistat?
Tällä hetkellä arkeni on täynnä etsintää. Valmistumisen ja yliopistosta vapautumisen alkuhuuma on haihtunut ja arki on täyttynyt työnhausta. Ajattelin ennen graduhässäkän ja maisterin tutkintoni loppumista, että kun kaikki on ohi niin helpottaa. Tavallaan on helpottanutkin, mutta samalla on vaikeampaa. Aikaisemmin ainakin tiesin mitä olin tekemässä, mitä pitäisi vielä tehdä ja mitä tulisi tapahtumaan. Nyt roikun tyhjän päällä enkä tiedä mihin tulen tipahtamaan. Suunnittelu on vaikeaa.
Joku saattaa ajatella, että työnhaun ohella ehtii kaikenlaista. No, olenhan minä kotona ja olisihan minulla kai aikaa kaikenlaiseen touhuun, mutta pää ja ajatukset ovat varattuja. En tietenkään tee hakemuksia koko päivää, eikä tekemieni hakemusten määrä ole valtaisa. Vaikka aikaa muuhunkin olisi, tuntuu tekemisten suunnittelu vaikealta. Kiinnostusta mielenkiintoisiin juttuihin tai retkien suunnitteluun ei ole. Tuntuu, että olen jumissa. Olen pysähdyksissä, mutta en pääse liikkeelle, koska en tiedä mihin olen menossa.
Joitain varovaisia toiveita tulevasta minulla toki on ja siitä syystä olen ollut hyvin valikoiva työhakemusten ja yhteydenottojen suhteen. Aloitin kaikista mielenkiintoisimmista ja haasteellisimmista paikoista ja etenen pikkuhiljaa vähän vähemmän kiinnostaviin juttuihin. Valikoiva ja korkealle tähtäävä työnhaku on hidasta ja vie aikaa, mutta minua harmittaisi jos tyytyisin heti vähempään. Siispä jatkan yrittämistä ja toivomista ja vasta vähitellen tyydyn vähempään. Ei sillä, että ne niin sanotut vähemmän kiinnostavat paikat lopulta olisivat huonompia. En vain halua joutua tilanteeseen, jossa olisin jo vastaanottanut työpaikan, kun minulle tarjottaisi toisaalta jotain ihan huippua.
Tiedän olevani onnekkaassa asemassa, koska pystyn käyttämään aikaa oikean työn löytämiseen ilman taloudellisia huolia. Toinen puoliskoni käy töissä eikä varsinaista painetta töiden aloittamiselle ole, vaikka ei näinkään loputtomasti pärjäisi. Hyödynnän kiitollisena tämän mahdollisuuden ja yritän löytää parhaan mahdollisen suunnan elämälleni, vaikka välillä odottaminen tekee hulluksi.
Vastausten odottaminen on väsyttävää puuhaa ja ajatukset pyörivät ainoastaan mahdollisissa vastauksissa. En oikein osaa irtautua, koska milloin tahansa elämäni saattaa löytää suunnan tai ainakin väliaikaisen sellaisen. Yksikin positiivinen vastaus, tarjottu työmahdollisuus määrittäisi vihdoinkin mitä teen seuraavaksi. Eihän sellaisen ajattelusta, haaveilusta ja varovaisesta toiveesta voi irtautua. Toisaalta välillä meinaa usko loppua: ehkä kukaan ei halua palkata minua, ehkä en ole tarpeeksi taitava. Heikkoina hetkinä, eli aika usein, yritän vain luottaa itseeni. Eiköhän kaikki lopulta järjesty parhain päin.
Tiedän olevani onnekkaassa asemassa, koska pystyn käyttämään aikaa oikean työn löytämiseen ilman taloudellisia huolia. Toinen puoliskoni käy töissä eikä varsinaista painetta töiden aloittamiselle ole, vaikka ei näinkään loputtomasti pärjäisi. Hyödynnän kiitollisena tämän mahdollisuuden ja yritän löytää parhaan mahdollisen suunnan elämälleni, vaikka välillä odottaminen tekee hulluksi.
Vastausten odottaminen on väsyttävää puuhaa ja ajatukset pyörivät ainoastaan mahdollisissa vastauksissa. En oikein osaa irtautua, koska milloin tahansa elämäni saattaa löytää suunnan tai ainakin väliaikaisen sellaisen. Yksikin positiivinen vastaus, tarjottu työmahdollisuus määrittäisi vihdoinkin mitä teen seuraavaksi. Eihän sellaisen ajattelusta, haaveilusta ja varovaisesta toiveesta voi irtautua. Toisaalta välillä meinaa usko loppua: ehkä kukaan ei halua palkata minua, ehkä en ole tarpeeksi taitava. Heikkoina hetkinä, eli aika usein, yritän vain luottaa itseeni. Eiköhän kaikki lopulta järjesty parhain päin.
Kuten erään lenkin aikana kadusta kuvaamassani tekstissä sanotaan: "testa alta sempre - pää pystyssä, aina".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
