Vähemmän tunnettu Iseo-järvi

5. elokuuta 2017

Iseo-järven pienet kylät, aaltojen loiske ja kävely rantakaduilla kutsuvat rentoutumaan. Rytmi on verkkaista - paitsi kesäviikonloppuisin. Silloin lähiympäristön asukkaat lähtevät viilentymään järvelle ja tungostakin saattaa olla.


Iseo-järvi kiehtoo minua turistien valloittamaa Garda-järveä enemmän. Iseo-järvi on pienempi ja vähemmän tunnettu läheiseen Garda-järveen verrattuna. Tosin Iseo-järvi on kuulemma hollantilaisten asuntoautoilijoiden suosiossa. Suosin Iseo-järveä myös, koska siellä on helpompi liikkua hyvän junayhteyden ansiosta. 

Iseo-järven erikoisuutena on järven keskellä kohoava korkea saari, Montisola, jonka nimikin viittaa vuoreen. Montisola on Euroopan suurin järvessä oleva asuttu saari. Saaren perinteisiin kuuluu sekä kalastus ja kalaverkkojen tekeminen että salamin valmistus. Aika erilaisia perinteitä - se kertoo jotain saaren koosta ja vaikeakulkuisuudesta! Saaren sisäosissa asuvat eivät todellakaan ole heti rannikolla, koska korkeuserot ovat valtavia. Alla olevan kuvan vasemmassa reunassa näkyy myös Monteisola ja sen suurin kylä, Peschiera Maraglio.


Mikä ihmeen Iseo-järvi? Perustiedot tiiviisti.


Iseo-järvi on Lombardian neljänneksi suurin järvi. Se sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Bresciasta ja sinne pääsee kätevästi junalla. Iseo-järvi jakaantuu kahden eri maakunnan alueelle: itäranta kuuluu Brescian maakuntaan, kun taas läntinen ranta sijaitsee Bergamon maakunnan alueella. Bresciaan kuuluu myös järven keskellä sijaitseva Montisola -saari, joka on muuten Euroopan suurin järvessä oleva asuttu saari. Brescian puoleinen rannikko jakaantuu lisäksi kuuden kunnan alueelle, lisäksi Montisola muodostaa oman kunnan.

Iseo-järven sijainnin hahmottamiseksi tein alla olevan kartan. Kuten huomaat, punaisella ympyröity Iseo-järvi sijaitsee ihan Brescian ja Bergamon maakuntien rajalla. Brescian maakunta on merkitty sinapinkeltaisella, kun taas Bergamon maakunta valkoisella. Harmaalla sen sijaan on kuvattu Lombardian alue. Ja Garda-järvikin pääsi kuvaan! Bresciasta Milanoon on matkaa noin 90 kilometriä ja Veronaan suunnilleen 70 km.

Tutustutaanpa vähän lähemmin Iseo-järveen!


Minä olen kierrellyt Iseo-järvellä lähinnä keväisin ja syksyisin. Silloin pienten kylien rytmi on rauhaisaa eikä matkailijoita juuri näy. Kesäviikonloppuisin paikalliset menevät joukoittain sinne viilentymään, joten luulen, että ruuhkaakin on. Varsinkin autolla liikkuessa tiet saattavat ruuhkautua todella. Juna on hyvä vaihtoehto liikkumiseen!



Minä tunnen pääasiassa Brescian puoleista rannikkoa, koska kätevän junayhteyden ansiosta siellä on ollut helppo matkustaa. Bresciasta lähtevä juna kulkee ihan rannikkoa myöten järven päähän asti ja jatkaa siitä vielä Valcamonica-laaksoonkin, josta löytyy Unescon maailmanperintölistalle kuuluvia kallio kaiverruksia. Näkymät junasta ovat hienot   - järvimaiseman lisäksi junasta voi tarkkailla Franciacortan viiniviljelmiä ja Valcamonica-laakson ympärillä kokoavia vuoria! 

Iseo-järven ympärillä on monia kyliä, joista Brescian puoleisen rannikon suurimmat ovat Iseo ja PisogneNiistä löytyy useampia ravintoloita, kauppoja ja majoittumismahdollisuuksia. Muutkin kylät ovat suloisia ja niissä kannattaa poiketa, mutta ne ovat huomattavasti pienempiä eivätkä välttämättä tarjoa kaikkia palveluja. Bergamon puoleisella rannikolla suurimpia kyliä ovat varmaan Sarnico ja Lovere. 



Iseo-järven keskeisimmät kaupungit ja kylät


Alla olevaan karttaan olen merkinnyt keskeisimmät kaupungit ja kylät. Nimesin joitakin paikkoja myös Bergamon puoleiselle rannalle, vaikka en niissä olekaan käynyt enkä tunne niitä. Tiedän, että osaan niistä on jopa säännöllinen laivayhteys kesällä! Voisi olla mielenkiintoinen tapa tutustua niihinkin. Mustalla kartassa näkyy Bresciasta lähtevä junayhteys. Junat pysähtyvät radan varteen merkityissä kylissä ja lisäksi muutamissa vielä pienemmissä paikoissa kylien välillä.

Mitä tehdä Iseo-järvellä?



Rantakaduilla kävelyn lisäksi Iseo-järvellä voi patikoida Antiikin aikaista Antica Strada Valerianaa pitkin (kuva yllä). Reitin alkuperästä ei ole varmuutta, mutta sen sanotaan olleen käytössä jo Antiikin aikana. Antica strada Valeriana kulkee osittain luonnon keskellä, mutta suuri osa reitistä puikkelehtii uusien asuinalueiden ja teiden tuntumassa. Ihan mielenkiintoinen kontrasti - kunnon muistutus urbanisaatiosta ja rakentamisen vaikutuksista. Toinen hyvä vaihtoehto on kiivetä Monteisolan huipulle. Siinä on muuten hommaa!


Fyysisten aktiviteettien lisäksi aikaa voi viettää uima-altaalla. Joillain hotelleilla ja B&B -majoituksilla on omat altaansa, joillekin pääsee myös ilman majoitusta. Uima-altaiden lisäksi Iseo-järvellä on tarjolla joitakin pieniä uimarantoja, esimerkiksi Sale Marasinossa ja Maronessa. Lue lisää yllä olevassa kuvassa olevasta uima-altaasta Tunnelmia upealta uima-altaalta -postauksesta.

Yksi ehdoton juttu on vierailu Montisola-saarella. Sinne pääsee kätevästi laivalla Sulzanosta eikä matkaan mene kuin 15 minuuttia. Kesäisin laivavuoroja on enemmän muistakin rannikon kylistä, esimerkiksi laivamatka Iseosta voisi olla hieno. Peschiera Maraglio on saaren suurin kylä ja saareen tutustuminen kannattaa aloittaa sieltä. Peschiera Maraglion lähellä pitäisi olla myös kiva ranta, ainakin yhden paikallisen kahvilan pitäjän mukaan, mutta en ole vielä itse käynyt siellä. 

Jotta postauksesta ei tule mahdottoman pitkä, laitan lisää kuvia ja tarkempia tietoja eri kylistä myöhemmin omissa postauksissaan!

Katariina

12 kommenttia

  1. Kiinnostavan oloinen paikka ja varmasti olisi kokemisen arvoinen. Jännän kuulost jotenki et järvessä on tollain iso saari, mut on varmaa kauniin näköinen ihan paikanpäällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Riikka Maria! :)
      Monteisola on oikein kaunis. Se näyttää pikemminkin vuorelta, joka vain pilkistää järvestä sopien siten saumattomasti ympärillä oleviin vuoriin.

      Poista
  2. Kiva vinkki! Tuohon alueeseen tutustuminen kiinnostaisi kovasti, joten mukava kuulla kokemuksia jostain muulta järveltä kuin Garda- tai Comojärveltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kommentoit! Iseo-järvi on erinomainen vaihtoehto, jos Pohjois-Italiassa haluaa matkailla. Kokemusta on jo jonkin verran, kun se on ihan tässä meidän vieressä... ;)

      Poista
  3. Kiva lisäys Como-ja Garda järven joukkoon. Comojärvellä vuosi aikaa olimmekin. Kartoista saattoikin paikantaa eri järvien sijainnin....hienon näköinen järvi, kuten nuo kaikki Pohjois-Italian järvet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan kommentoinnista! Aina ne vaan piristää! :)

      Jotenkin järvimaisema yhdistettynä vuoriin kiehtoo aina!

      Poista
  4. Tämäpä olikin mukava uusi tuttavuus! Olen käynyt Gardalla ja Comolla ja molemmat on aivan upeita! ja ekstrakivaa jos Iseolla on tosiaan hyvät junayhteydet, itselläni kun ei ole ajokorttia ja mielelläni kuitenkin kiertelisin ja tekisin päiväretkiä lomalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä Bresciasta käsin pääsee todella kätevästi Iseo-järvelle ja junarata kulkee tosiaan ihan järven itäistä rannikkoa pitkin järven pohjoispäähän asti. Bergamon puolen (länsirannan) yhteyksistä en tiedä. Lisäksi samaa junarataa käyttäen voi vierailla Valcamonica-laaksossa Unesco-kohteessa tai Franciacortan viinialueella. Junalla pääsee! :)

      Poista
  5. Todella kaunista! Kiva, kun olit laittanyt hyvät kartat, koska heti alkuun mulle tuli fiilis, että missä tämä on, kun ihan uusi tuttavuus. Como-järvellä olen käynyt, ihana oli sekin. Tuo antiikin aikainen polku alkoi varsinkin kiinnostaa ja se, että järvelle pääsee helposti junalla. Ehdottomasti tämä korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit kartoista! Ajattelinkin, että ne voisi olla hyödyllisiä Iseo-järven paikallistamiseksi. Minusta on ikävä lukea jostain paikasta, jos ei hahmota sen sijaintia. :)

      Antica Strada Valeriana on kyllä mielenkiintoinen, mutta kuvissa näkyviä maisemia ei kannata odottaa koko matkalle. Reitti nimittäin lomittelee uusien teiden kanssa ja puikkaa välillä ihan asuntoalueille. Minusta sekin on mielenkiintoista, mutta kaikkia se ei kiinnosta. Ja junailun helppous itäisellä rannikolla on ehdoton plussa! Suosittelen! :)

      Poista
  6. Me käytiin tuolla viisi vuotta sitten, kun oltiin jälleen yhdellä kesäisellä autoreissulla Euroopassa. Teillä ei ollut ruuhkaa, mutta leirintäalueilla oli, koska olimme sinä kesänä liikkeellä juuri pahimpaan turistiaikaan eli elokuussa. Käytiin kävelemässä tuonna Monte Isolan huipulle. Mieleen on jäänyt, että oli aivan sairaan kuuma. :D En näin suorilta enää muista, minkä kylän liepeillä majoituimme, mutta kävimme kiertelemässä useammassa noista kylistä. Tosi kaunista seutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheaa! Voin kuvitella miten kuuma teillä oli Monte Isolan huipulle kiivetessä! Minä meinasin läkähtyä, kun kiipesin sinne toukokuussa. 😂 Iseo-järvi on ilmeisesti erityisen suosittua hollantilaisten asuntoautomatkailijoiden keskuudessa. Oliko teidän majoittumisen aikaan liikenteessä myös paljon italialaisia?

      Poista

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.