4 + 1 vinkkiä Barcelonaan

4. heinäkuuta 2017


Meidän matka Barcelonaan oli melkoinen yllätys, sillä sain tietää toisen puoliskoni aavistuksen pidemmästä vapaasta vasta viisi päivää ennen vapaan alkua. En edes ollut kotona vaan Toscanassa sukulaisteni vuokraamalla mökillä. Kohteen valinta ja lippujen hankinta jäi siis viimetippaan. Oli ihanan kutkuttavaa punnita eri kohteita vielä kaksi päivää ennen lähtöä. Toisaalta meille ei jäänyt juurikaan aikaa ohjelman tai käytännön juttujen suunnitteluun. Ostin matkaoppaan ja tutkailin netistä kaikenlaista. Hyvin sujui vähemmälläkin valmistautumisella eikä otettu paineita kaikesta niin sanotusta pakollisesta nähtävästä. Ei yritetty ympätä päiviin liikaa tekemistä vaan keskityttiin syömiseen ja rentoutumiseen. Oli ihanaa! Meidän lennot oli ihan aamusta molempiin suuntiin, joten käytännössä meillä oli käytössä lähes kolme kokonaista päivää. 

Loman aikana viisi hyväksi havaittua juttua

1. Käytä metroa ja julkisia liikkumiseen - hyödynnä usean päivän Hola-lippu


Barcelonassa ei kannata yrittää kävellä joka paikkaan. Metrolla ja muilla kulkuvälineillä liikkuminen on helppoa ja useammaksi päiväksi ostettu lippu tekee liikkumisesta edullista. Me suunnittelimme aluksi liikkuvamme pääasissa jalan, mutta mieli muuttui aika nopeasti. Barcelona on oikeasti iso kaupunki ja matkat kaupungin sisällä ovat yllättävän pitkiä. Lisäksi kuumuudessa kävely on raskasta ja vie energian muulta tekemiseltä. Ei kannata suotta yrittää olla super ihmisiä! Siispä suosittelen metrolla liikkumista - kävelyä kertyy varmasti joka tapauksessa. 

Suosittelen useamman päivän voimassa olevaa Hola-lippua. Me emme tajunneet ostaa sitä heti, vaan käytimme kymmenen matkan sarjalippua. Silläkin säästää jo hyvin, sillä yksi metromatka maksoi 2,20€, kun taas kymmenen matkan lippu maksoi vähän alle 9,95€. Useamman päivän lippu on kuitenkin hyvä vaihtoehto, koska se mahdollistaa kaikkien julkisten liikennevälineiden käytön. Sillä voi matkustaa metrolla, busseilla ja paikallisjunilla kaupungin aluella. Lisäksi lipulla pääsee lentokentälle asti, vaikka se sijaitseekin kaupungin ulkopuolella. Lippu on voimassa kahdesta viiteen päivään. 

Hinnat:
48h = 14,50€
72h = 21,20€
96h = 27,50€
120h = 33,70€ 

Lipun voi ostaa joko lippuautomaatista tai netin kautta (netistä ostamalla saa lisäksi pienen alennuksen).

2. Odottele auringonlaskua rannalla


Me emme ole varsinaisia rantaihmisiä eikä auringon ottaminen innosta. Siitä huolimatta rannalla oleilusta voi nauttia - illan rauhassa nimittäin! Barcelonan rannat ovat hienoja ja aaltojen loiskeessa on ihana rentoutua. Huomattiin, että paras hetki mennä rannalle oli kuuden maissa. Silloin ranta alkaa tyhjentyä ja tilaa on enemmän kuin päivällä. Lisäksi pääsee varjoon! Tosin myös yleiset vessat suljetaan ja rantavalvonta loppuu jossain vaiheessa. Silti jäi vielä tarpeeksi aikaa nauttia olosta rannalla ennen auringon laskua. Auringon laskun taikaa on ihana seurata!

3. Parc Güell - osta liput netistä etukäteen 


Barcelonassa olevaan Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluu seitsemän Gaudín rakennusta, joista yksi löytyy Parc Güellista. Taianomainen (kuulemma) puistoalue on todella suosittu matkailijoiden keskuudessa ja sinne on parasta varata lippu jo etukäteen. Ei hätää, onneksi se hoituu helposti netin kautta! Me ei juurikaan suunniteltu loman ohjelmaa, joten ei myöskään ostettu lippuja ennakkoon. Ei päästy maksulliselle alueelle, mutta onneksi siinä ympärillä on myös ilmainen puistoalue. Ilman erikoisia rakennuksia tosin. ;)


4. Jätä aikaa kujien tutkailuun


Barcelona on täynnä ihania kujiajotka kutsuvat haahuilemaanKujia ei kannata nähdä vain läpikulkupaikkana vaan niillä haahuiluun kannattaa varata oikeasti aikaa. Istuskele kaduilta ja aukioilla löytyvillä penkeillä. Tai jumitu suloisessa kohdassa olevan kahvilan tai ravintolan pöytään. Mekin oltiin monesti vain matkalla johonkin eikä haahuilua kertynyt tarpeeksi. Varaa siis tarkoituksella "tyhjää" aikaa kuljeskeluun. Minä pidin esimerkiksi Barrigòtic- ja Barcelloneta -kaupunginosista ja olisin tutkinut kujia mielelläni paremminkin. 


5.  Kolua ravintoloita ja jaa ruoka-annoksia


Mielestäni yksi matkailun tärkeimmistä jutuista on ruoka. Ihanien ravintoloiden ja kahviloiden löytäminen ja niiden kokeileminen on ihan parasta! Kannattaa yrittää kiertää kaikkein turistisimmat paikat ja soluttautua paikallisten suosimiin ravintoloihin. Ei ihan helppo homma, mutta kannattaa yrittää. Mielestäni ravintoloiden ruoka-annokset Barcelonassa olivat pienempiä verrattuna suomalaisiin annoksiin. Hyvä syy tilata useampia annoksia - pääsee maistamaan enemmän. Annosten jakaminen on myös hyvä tapa kokeilla useampia annoksia. ;)



Piipahda myös paikallisessa leipomossa - siellä pääsee hyvin paikalliseen tunnelmaan!


Katariina


----

Matkailusivuja Barcelonaan liittyen: 

Visit Barcelona - virallinen matkailusivusto: http://www.barcelonaturisme.com/wv3/en/
Unesco - Gaudín työt Barcelonassa: http://whc.unesco.org/en/list/320/
----

Ei kommentteja

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.