Huomenta maanantai 10.7.2017!

10. heinäkuuta 2017

Usein tuntuu, että pitäisi jatkuvasti tehdä jotain suurta. Että jotain tärkeää ja erityistä pitäisi olla aina tekeillä. Varsinkin näin bloggaajana välillä tulee luotua paineita huikeiden juttujen kokemisesta. Toki välillä pitää heittäytyä seikkailuihin ja niihin suuriin juttuihin, mutta ne eivät ole koko totuus. Elämä on suurimmaksi osaksi arkea ja ihan tavallisia juttuja, joita ei pidä unohtaa. Ei aina voi vain odottaa suuria seikkailuita. Ei arkea voi käyttää niiden odottamiseen. Vai haluaisitko sinä käyttää suurimman osan elämästäsi odottamiseen?

Elämä on arkea, jonka mielenkiintoisuudella ja mielekkyydellä on suurempi merkitys kuin erityisillä tapahtumilla. Vai mitä sinä muistelet lämmöllä? Mitkä jutut tuntuvat merkityksellisiltä jälkeenpäin? Niin, ihanaa on yhteinen illallinen, elokuvailta oman kullan kainalossa tai parhaan ystävän kanssa nauraminen. Arjesta kannattaa yrittää tehdä mahdollisimman mieluista. 

Minun mottoni liittyy nimenomaan arjen pieniin juttuihin. Motto on minulle erityisen tärkeä, koska sain sen mummoni lähettämässä postikortissa. Se kuuluu näin: nauti pienistä asioista, sillä jonakin päivänä huomaat niiden olleen suuria. Kuulostaa yksinkertaiselta, eikö? No, sitä se ei ole. Olen yrittänyt ottaa sen elämäni ohjenuoraksi, vaikka välillä kaikki tuntuu liian tavalliselta ja merkityksettömältä. Arki tympii ja tuntuu, että kaikkien muiden arki on täynnä ihan huikeita juttuja. Kiitos some! Yritän silti muistaa arvostaa pieniä asioita, sillä niillä on oikeasti merkitystä. Vai millaisia juttuja teidän parhaat muistot on täynnä? 




Katariina

Ei kommentteja

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.